Näin selvität onko kaupasta ostamasi hunaja aitoa

Hunaja on epäilemättä todellinen superruoka. Puhtaan ja tuoreen hunajan on osoitettu peittoavan antibiooteille vastustuskykyisiä bakteereita. Parhaillaan tutkijat yrittävät kehitellä menetelmiä joiden avulla tuota hunajan erinomaista ominaisuutta voitaisiin käyttää laajemminkin terveydenhuollossa. 

Valitettavasti monet hunajat tai hunajana myytävät tuotteet sisältävät huomattavan paljon lisäaineita. Nämä tuotteet ovat paitsi harhaanjohtavia, niistä myös puuttuu mm. hunajalle ominainen siitepöly ja muitakin ainesosia jotka tekevät aidosta hunajasta niin erinomaisen syötävän. 

Jotta sinä ja perheesi ostavat varmasti aitoa ja hyvää hunajaa, katso alta vinkit ”tekohunajan” paljastamiseksi.

publicdomainpictures

Esimerkiksi Yhdysvalloissa yli 75 prosenttia markkinoilla olevista hunajista sisältää lisäaineita ja/tai ovat laimennettuja, kertoo ruokatuotteiden terveellisyyttä tutkiva nettisivusto Food Safety News. Euroopassakaan tilanne ei ole erityisen hyvä, sillä erään tutkimuksen mukaan 29 prosenttia Euroopan Unionin alueelle tuoduista hunajista eivät olleet aitoja. 

On luonnollista, että ihminen ajattelee hunajaa ostaessaan saavansa sataprosenttisen aitoa hunajaa jossa ei ole lisäaineita. Niin määrää EU:n lakikin. Useimmat hunajat eivät kuitenkaan ole läheskään luonnollisia tuotteita.

Tuottajat voivat laimentaa hunajaa isoglukoosilla eli maissisiirapilla, tai muilla keinotekoisilla makeutusaineilla. Onhan siirappi koostumukseltaan juoksevan hunajan kaltainen aine. Jotkut ruokkivat mehiläisiä siirapilla jotta ne tuottaisivat hunajan kaltaista ainetta jossa ei ole siitepölyä. Toiset taas suodattavat hunajaa niin paljon että siitepöly häviää siitä pois. 

Pixabay

Näin testaat onko hunaja aitoa:

1. Ota ruokalusikallinen hunajaa ja pudota se lasilliseen vettä. Jos hunaja sekoittuu veteen, se ei ole aitoa. Oikea hunaja asettuu vesilasin pohjalle eikä juurikaan hajoa.

2. Jos sinulla on kotonasi jodia, sekoita sitä hunajan kanssa vesilasissa. Jos hunaja muuttuu siniseksi, siinä on maissitärkkelystä. 

3. Laita lasilliseen vettä pari tippaa etikkaa ja sitten hieman hunajaa. Jos lasiin muodostuu kuplia tai vaahtoa, se voi olla epäpuhdasta.

Wikipedia

4. Kasta tulitikun pää hunajassa ja koeta sitten sytyttää se normaalisti. Jos se syttyy, hunaja on aitoa ja puhdasta.

5. Ota lusikkaan hieman kiinteää hunajaa ja roikota lusikkaa ylösalaisin nähdäksesi putoaako se. Jos hunajaa on laimennettu vedellä, se putoaa. Puhdas hunaja pysyy paikoillaan.

Shutterstock

Kannattaa vähintäänkin tarkistaa hunajapurkista mainitaanko siinä isoglukoosia, maissisiirappia, glukoosi-fruktoosisiirappia tai glukoosia. Niillä monesti laimennetaan hunajaa, eli niitä olisi hyvä välttää.

Jos mahdollista, voi olla parasta ostaa hunajaa vain paikallisilta tuottajilta!

Jaa tämä juttu Facebookissa jotta mahdollisimman moni olisi tietoinen siitä että markkinoilla on hunajoita jotka ovat hieman kyseenalaisia!

Julkaistu Newsnerissä. Tykkää meistä Facebookissa.