Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Näin mies voitti uuden naisystävänsä tytärten sydämet puolelleen.

Varsin monella sinkkuaikuisella on lapsia edellisestä suhteesta. Silloin uuden kumppanin esitteleminen lapsille voi olla vähintäänkin hermostuttava kokemus.

Niin moni asia voi mennä vikaan. On melko normaalia että lapset eivät pidä vanhempansa uudesta kumppanista, ja joskus tuo uusi kumppani ei pidä lapsista. Joskus heidän välilleen ei synny oikein minkäänlaista suhdetta tai kontaktia. Ei ole ollenkaan harvinaista että tällaiset ristiriidat saavat koko suhteen loppumaan.

Tämä tarina nuoresta äidistä jolla on edellisestä avioliitosta kaksi tytärtä on kuitenkin mukavaa luettavaa. Hän tapasi uuden miehen, joka keksi kivan tavan saada naisen lapset pitämään hänestä. 

Nainen kirjoitti ”Ensimmäisillä treffeillämme keskustelimme tyttäristäni (minulla on kaksi tytärtä edellisestä, traumaattisesta liitostani), ja mainitsin että 3-vuotiaalla tyttärelläni oli suosikkikirja jossa pikkutytöllä oli takapihalla oma keinu.

Niinpä molemmat tytöt puhuivat nyt koko ajan siitä kuinka he halusivat takapihan ja keinun.”

Kuva
Shutterstock

”Kolme kuukautta myöhemmin hän kutsui minut ja tyttäreni kotiinsa grillaamaan. Asiat olivat edenneet hitaasti, eikä hän ollut vielä tavannut lapsiani. Heidän esitteleminen toisilleen oli valtava askel eteenpäin, ja olin sen takia todella hermostunut.

Kun saavuimme hänen talolleen, hän sanoi tytöille että hänellä olisi heille yllätys. Kävelimme hänen kanssaan takapihalle, ja siellä se oli.

Hän oli laittanut suureen männynoksaan keinun. Vuorottelimme hänen kanssaan tuntien ajan antaen tytöille vauhtia keinussa. He näyttivät onnellisemmilta kuin koskaan ennen.”

Kuva
Shutterstock

”Tuo huomaavaisuus teki minuun todella suuren vaikutuksen. Menimme naimisiin neljä vuotta myöhemmin, ja hän adoptoi tyttäreni. Sama keinu on vieläkin paikoillaan. Tytöt ovat nyt liian isoja käyttääkseen sitä, mutta he haluavat säilyttää sen omille lapsilleen.”

Kuva
Shutterstock

Tämä oli hieno esimerkki siitä kuinka toisen kuunteleminen, pienen asian muistaminen ja sen ottaminen huomioon myöhemmin voi olla todella hedelmällistä! Jaa tämä juttu Facebookissa jos olet samaa mieltä.

Julkaistu Newsnerissä. Tykkää meistä Facebookissa. 

 
 

Lue lisää aiheesta...