Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Näin Linnan juhlia vietettiin 50 vuotta sitten – huomaatko mielenkiintoisen yksityiskohdan kättelyssä?

Suomi juhlii tänään 100-vuotispäiväänsä näyttävästi ympäri maata, ja myös maailmalla Suomen sinivalkoiset värit on heijastetaan muun muassa Colosseumiin Roomassa, Niagaran putouksiin Kanadassa ja Globen-areenaan Tukholmassa.

Yksi päivän kohokohdista ovat tietysti presidentti Sauli Niinistön ja rouva Jenni Haukion isännöimät Linnan juhlat.

Olen joskus yrittänyt kuvailla ulkomaisille ystävilleni perinnettämme katsoa, kuinka ihmiset kättelevät presidenttiä toista tuntia. Heidän mielestään se on ollut mielenkiintoista, mutta joidenkin on vaikea ymmärtää, mikä kättelyssä on niin kiinnostavaa.

Luulen, että kyseessä on niin vahvasti kansanperinteeseemme kuuluva asia, että sitä on vaikea muiden kuin suomalaisten ymmärtää.

Mutta oletko koskaan miettinyt, miltä Linnan juhlissa näytti esimerkiksi 50 vuotta sitten?

 

Linnan juhlia on järjestetty vuodesta 1919 asti, ja 15 kertaa ne ovat jääneet väliin esimerkiksi sotien tai presidenttien henkilökohtaisten syiden takia.

Ensimmäinen suora televisiolähetys Linnan juhlista esitettiin vuonna 1957 40-vuotiaan Suomen kunniaksi. Seuraavina vuosikymmeninä televisiointi oli kuitenkin vielä harvinaista, ja vasta vuodesta 1982 eteenpäin Linnan juhlat on televisioitu joka vuosi.

Löysin tämän mielenkiintoisen videon Urho Kekkosen isännöimistä vuoden 1967 Linnan juhlista. Kuten tänään, myös tuolloin oli kyseessä erityinen vuosi, sillä Suomi täytti silloin 50 vuotta.

50 vuoden takaista kättelyä katsoessa ei voi olla kiinnittämättä huomiota sen nopeaan rytmiin. Kättelytilanne hoidetaan joutuisasti, ja selostaja luettelee nimiä kovalla tahdilla. Nykyisiä juhlia seuratessa kun tuntuu välillä siltä, että kättely etenee vähän liiankin verkkaisesti.

Videolta huomaa myös sen, että Linnan juhlat ovat viihteellistyneet vasta viime vuosikymmeninä. Nykyään vieraslistalle pääsee yhä enemmän esimerkiksi populaarikulttuurin parissa työskenteleviä ihmisiä. Tiesitkö muuten, että Juice Leskinen oli vuonna 1986 ensimmäinen rockmuusikko koskaan, joka oli saanut kutsun Linnan juhliin?

Katso tunnelmia 50 vuoden takaa:

Aiotko katsoa Linnan juhlia tänään? Jaa tämä artikkeli Facebookissa kunnioittaaksesi 100-vuotiasta Suomea ja sen historiaa.

 

Lue lisää aiheesta...