Naapurit eivät olleet nähneet naista 15 vuoteen – poliisit tekivät kotoa järkyttävän löydön

Espanjalaisessa kerrostalossa tehtiin viime viikolla järkyttävä löytö. Poliisit löysivät 78-vuotiaan naisen ruumiin. Tutkimuksessa selvisi, että nainen oli ollut kuolleena jo viidentoista vuoden ajan. Kerrostaloasunnosta Madridissa löytyi muumioitunut ruumis. Tapauksesta on uutisoinut muun muassa Ilta-Sanomat.

Naapurit kertoivat, että he olivat nähneet naisen viimeksi vuonna 2004. Muumioitunut nainen oli jäänyt leskeksi miehensä kuoltua, jonka jälkeen hän oli asunut yksin. Naapurit olivat jo pitkään ihmetelleet, että miksi naista ei ollut näkynyt pitkään aikaan. He olivat kuitenkin siinä uskossa, että hän oli sukulaisten luona käymässä.

Naisen laskut hoituivat ajallaan, koska hänen eläkerahansa menivät automaattisesti eteenpäin hänen tililtään. Tämän takia hänen pankkinsa tai vuokranantajansa eivät olleet huolissaan naisen tilanteesta, sillä laskut hoidettiin kuukausittain ja aina ajallaan. Nainen oli maksanut laskuja, vaikka hän oli ollut kuolleena jo viidentoista vuoden ajan.

Kuva: Shutterstock (Huom. kyse on kuvituskuvasta)

Naapurit soittivat poliisille muutaman kerran vuosien varrella. Nainen ei kuitenkaan koskaan avannut ovea, eikä poliisilla ollut syytä murtautua hänen asuntoonsa. Yksi naapuri muisteli naisen matkustaneen sukulaisten luokse, jonka takia poliisit eivät nähneet syytä tehdä asialle mitään. Viime viikolla naisen sukulainen otti lopulta yhteyttä poliisin ja teki katoamisilmoituksen. Poliisi palasi tämän naisen asunnolle, jolloin he huomasivat, että ovi oli lukittu sisäpuolelta. Poliisit soittivat palomiehet paikalle. He pääsivät lopulta naisen kerrostaloasuntoon terassin kautta.

Kylpyhuoneesta löytyi naisen ruumis, joka oli muumioitunut. Asunnon hyvän ilmankierron takia hänen ruumiinsa ei ollut vuosien aikana alkanut mädäntyä, vaikka hänen kuolemastaan oli noin 14-16 vuotta. Tietojen mukaan nainen kuoli luonnollisesti, eivätkä poliisit epäile rikosta. Todella surullista, että tämän naisen omaisilla kesti vuosikymmenen verran tehdä katoamisilmoitus.

Lähteet: Ilta-Sanomat, ABC

Lepää rauhassa!

Jaetaan yhdessä eteenpäin tätä mystistä tarinaa!