Mies työntää kärryssä liikuntakyvytöntä koiraansa – video on saanut kaikkien ihmisten sydämet sulamaan

Todellinen koiraihminen tietää, että koiran hankkiminen on pysyvä sitoutuminen koiran hyvinvoinnista huolehtimiseen. Se ei ole asia, jonka voisi hylätä silloin, kun se on epäkäytännöllistä itselle.

Valitettavasti kaikki eivät ole asiasta samaa mieltä ja koiria tulee hylätyksi ympäri maailmaa. Onneksi yksi italialaismies on samaa mieltä kanssani ja näyttää koko maailmalle hienoa esimerkkiä.

Tonino Vitale rakastaa koiraansa yli kaiken. Se on liian sairas jaksaakseen kävellä, mutta Tonino ei luovuta helpolla.

Dylan lepäämässä omassa kodissaan. Kuva: Youtube

13-vuotiaalla kultaisennoutajalla Dylanilla on niveltulehdus, joka tekee liikkumisesta miltei mahdotonta. Tonino tekee kaikkensa, jotta koira pääsee nauttimaan raikkaasta ulkoilmasta ja maisemista. Nyt ohikulkijan julkaisema kuva Toninosta on noussut symboliksi sosiaalisessa mediassa.

”Dylan on minulle ja vaimolleni kuin lapsemme”, Tonino kertoo paikalliselle italialaiselle medialle, Il Vibonese-sivustolle.

Tonino ja Dylan yhteisellä lenkillä. Kuva: Youtube

Dylan on ollut Toninon vierellä 13 vuotta. Ensiksi Toninon lapset pitivät siitä huolta ja nyt Tonino on ottanut vastuun Dylanin hoitamisesta. Hän kertoo, että Dylan tuki häntä valtavasti, kun hänen isänsä kuoli.

Alla olevassa videossa Tonino palaa Dylanin kanssa päivittäiseltä kävelyltä kotiin. Kotiportin luona Tonino nostaa koiran varovasti kärryn päältä ja kantaa kotiin. Video on saanut valtavasti ylistystä muilta eläinystäviltä.

Eräs nainen kirjoitti: ”Hän [Tonino] on loistava ihminen, joka rakastaa koiraansa kuin se olisi pieni lapsi.  Hän on tehnyt niin monta uhrausta, jotta hänen koirallansa olisi paras mahdollinen elämä. Sellaiset ihmiset ansaitsevat niin paljon ihailua. Ne, jotka rakastavat eläimiä kyllä ymmärtävät.

Voit katsoa, kuinka hellyttävältä Toninon ja Dylanin yhteiset hetket näyttävät:

Haluan antaa täydet pisteet Toninon toiminnalle.

Toivottavasti Tonino ja Dylan voivat viettää vielä monta iloista yhteistä vuosia.