Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Mies toimi salamannopeasti pelastaakseen sadevesikaivoon pudonneen hauvan

Voisi luulla, että ihmiset tekisivät mitä vain pelastaakseen viattoman eläimen pulasta, mutta loppujen lopuksi taitaa olla niin että oma turvallisuus ja mukavuudenhalu voittavat. Harva haluaa liata käsiään, jos kyse ei ole omasta lemmikistä. Onneksi on kuitenkin olemassa reippaita ja rohkeita ihmisiä jotka eivät epäröi kiiruhtaa eläimien avuksi, kun tilanne sitä vaatii. Niin teki tämä Yhdysvaltain Michiganissa asuva mies, joka kuuli sadevesikaivosta erikoisia ääniä. 

Ensin mies luuli, että kyse oli lepakosta tai jostakin villieläimestä joka oli juuttunut sadevesikaivoon. 

Moni olisi vain jatkanut matkaansa, mutta tämä mies ei kuitenkaan jättänyt asiaa sikseen, vaan kutsui paikalle apua. Pian eläimiä pelastavan Michigan Humane-järjestön edustajat saapuivatkin paikalle. Yllätyksekseen he havaitsivat sadevesikaivossa vikisevän pienen koiran. Avuton koira oli toden totta kipeästi avun tarpeessa, sillä se ei olisi mitenkään päässyt pinteestä pois omin avuin.

Koiran pelastaminen ei käynyt aivan käden käänteessä, mutta viimein pelastajat onnistuivat naaraamaan sen takaisin maan pinnalle. Koira sai nimen Leo, ja se alkoi heti heiluttaa häntäänsä innoissaan. Se oli sanoinkuvaamattoman iloinen saatuaan jättää pelottavan viemärin taakseen.

Paikalla olleet pelastajat arvelivat koiran karanneen omistajaltaan ja päätyneen jotenkin sadevesikaivoon. Sillä oli hihna kaulapantaansa kiinnitettynä, mutta sen omistajaa ei tavoitettu. 

Koiraparka oli voipuneen oloinen, joten sen arveltiin olleen useita päiviä ilman ruokaa ja juomaa. Niinpä se vietiin eläinlääkäriin ennen kuin se pääsi eläinkotiin odottelemaan adoptoiduksi tulemista. 

Katso video:

Tällaiset tarinat lämmittävät sydäntä! Jaa tämä juttu Facebookissa jos olet samaa mieltä!

Julkaistu Newsnerissä. Tykkää meistä Facebookissa.

 
 

Lue lisää aiheesta...