Mies löysi 500 dollaria pankkiautomaatista ja teki ainoan oikean teon

Vaikka tänä päivänä monet maksavatkin useimmat ostoksensa pankkikorteilla, niin myös pankkiautomaateista nostetaan yhä rahaa varsinkin ennen ostoksille menoa.

Kun Bobby Puryeas vieraili pankkiautomaatilla eräänä päivänä, hän huomasi automaatista roikkuvan seteleitä.

Hän arveli, että joku oli unohtanut rahansa automaattiin ja päätti etsiä kyseisen henkilön käsiinsä.

 

Posted by Bobby Puryear on Monday, September 5, 2011

Katsoessaan tarkemmin Bobby huomasi, että kyseessä ei ollut mikään pieni summa. Automaatille oli jäänyt 500 dollaria (reilut 420 euroa). Joku oli nostanut rahat, mutta unohtanut ottaa setelit automaatista.

Bobby halusi palauttaa rahat niiden omistajalle, joten hän juoksi rakennuksen toiselle puolen ja meni sisään pankkiin. Kävellessään palvelutiskille hän sai kuitenkin kuulla, etteivät virkailijat voineet ottaa rahoja vastaan.

Sen sijaan he soittivat esimiehelleen.

Myöskään pankkivirkailijan esimies ei tiennyt, mitä rahoille tulisi tehdä. Bobby arveli, että hän voisi löytää omistajan, jos he vain voisivat nähdä, kuka oli käyttänyt automaattia ennen häntä.

Pankinjohtajan mielestä se kuulosti hyvältä idealta ja hän lupasi perehtyä asiaan auttaakseen Bobbya. Heti seuraavana päivänä Bobby sai soiton pankista.

He olivat saaneet selville, että rahat kuuluivat 92-vuotiaalle naiselle nimeltä Edith.

Edith oli ollut nostamassa rahaa voidakseen maksaa 480 dollarin suuruisen asuntolaina eränsä, mutta hän oli unohtanut setelit koneeseen.

Nainen oli erittäin onnellinen kuullessaan, että Bobby oli löytänyt hänen rahansa. Hän olisi halunnut antaa miehelle palkkioksi laskun jälkeen käteen jääneet 20 dollaria, vaikka ne olivatkin hänen ainoat rahansa.

Kyse oli ainoasta ylimääräisestä rahasta, joka tällä vanhalla rouvalla oli jäljellä kyseiselle kuukaudelle.

Mutta Bobby ei suostunut ottamaan palkkiota vastaan.

Sen sijaan hän sai paremman idean keskusteltuaan hetken Edithin kanssa. Hän päätti soittaa uudestaan pankkiin ja pyysi siirtämään 200 dollaria omalta tililtään tämän vähävaraisen rouvan tilille.

Kun Bobbyn työtoveri kuuli miehen teosta, hän päätti myös yhtyä miehen jaloon tekoon ja lahjoitti toiset 100 dollaria Edithille.

Kun pankinjohtaja kertoi työntekijöilleen tapauksesta myös monet muut ihmiset halusivat auttaa tätä suloista vanhaa rouvaa. Lopulta he lahjoittivat yhdessä naisen tilille vielä 300 dollaria ekstraa.

”Tänään oli hieno päivä,” Bobby kirjoitti Facebook-sivuilleen. Kun vielä aamulla Edith oli kuvitellut kadottaneensa viimeiset 500 dollariaan, niin päivän päätteeksi hän olikin saanut tililleen ylimääräiset 600 dollaria lahjoituksina hyväntekijöiltä.

Bobbyn jaettua tarina tapahtuneesta Facebookissa sitä on jaettu jo liki 200 000 kertaa.

Kukaan meistä ei pysty auttamaan kaikkia, mutta jokainen voi auttaa ainakin yhtä ihmistä. Varsinkin näin joulun alla olisi hyvä muistaa myös niitä, jotka eivät ole yhtä onnekkaassa asemassa tässä maailmassa. Ehkä sinäkin voit pienellä teolla saada jonkun todella onnelliseksi.

I am stunned with the amount of friend request I am getting just from doing what's right, I must live in a bubble…

Posted by Bobby Puryear on Tuesday, November 17, 2015

 

Vaikka Bobby ei ollut rikas mies itse, niin hän ei voinut elää sellaisen ajatuksen kanssa, että Edith joutuisi viettämään koko lopun kuukauden yksin kotonaan ilman yhtään rahaa. Jaa tätä artikkelia ystävillesi Facebookissa, mikäli mielestäsi Bobby teki todella hienon teon!