Mies hakkasi ex-vaimoaan keskellä kiireistä katua – Ulkopuolinen sankari hyppäsi välittömästi apuun

Väkivalta on aina kamala asia. Mutta vielä ikävämpää se on, kun kyse on parisuhde- tai perheväkivallasta. Se, että pystyisi fyysisesti vahingoittamaan sellaista henkilöä, jota rakastaa, on jotain, mitä en yksinkertaisesti voi ymmärtää. Se on täysin anteeksiantamatonta.

On myös hyvin surullista, että meillä suomessakin kyse on kuitenkin melko yleisestä ilmiöstä. Jokin, mikä on harvinaisempaa, on kuitenkin se, että väkivaltaa harjoitettaisiin kirkkaassa päivänvalossa toisten silmien edessä. Se ei tosiaan ollut viisas ratkaisu tältä mieheltä, joka päätti löydä ex-vaimoaan keskellä vilkasta katua Turkissa.

Erään Turkin suurimmista sanomalehdistä mukaan, välikohtaus sattui hieman sen jälkeen, kun pariskunta oli ollut oikeustalolla Istanbulissa keskustelemassa avioerosta ja siihen liittyvästä prosessista.

Valvontakameroihin tallentui hetki, jolloin kaksikon kiivas väittely eskaloitui kadulla. Kuvissa voi nähdä, kuinka mies alkaa aivan yllättäen hakata puolustuskyvytöntä naista jollain, mikä näyttäisi rullalle käärityiltä sanomalehdiltä. Lopulta nainen kaatuu iskujen voimasta maahan.

”Hän hakkasi vaimoaan”, ohikulkija kertoi The Sun -lehdelle.

”Nainen vain itki ja kiljui”, hän jatkaa.

Kuva: Youtube

Tilanne ei kuitenkaan jäänyt huomaamatta muilta paikalla olleilta ihmisiltä, eikä se myöskään ehtinyt jatkua pitkään.

Paikalle sattui monia ohikulkijoita, jotka huomasivat nopeasti, mitä oli tapahtumassa. Eräältä paikalle sattuneelta mieheltä meni vain muutama sekunti, kunnes hän hyppäsi mukaan tilanteeseen ja pysäytti vaimoaan hakanneen miehen.

Tämä yllättäen paikalle sattunut sankari hyökkäsi miehen kimppuun pukaten päällään tämän kumoon ja pidellen tätä sen jälkeen paikallaan maassa.

Kuva: Youtube

Sivulliset auttoivat häntä pitämään väkivaltaisen miehen aloillaan samalla kun lisää ihmisiä rynnisti paikalle seuraamaan tilannetta. Paikallismedian mukaan kyseinen mies pidätettiin hetkeä myöhemmin paikalle saapuneiden poliisien toimesta.

Tapahtumasta kuvattu valvontakameravideo on sen jälkeen levinnyt vauhdilla maailmalla ja siitä on tullut todellinen viraali-ilmiö. Monien mielestä mies sai juuri sen, mitä ansaitsi.

VAROITUS: Video ei sovi herkimmille katsojille.

https://youtu.be/yJyeE8-GrBQ

Väkivalta ei ole ratkaisu mihinkään tilanteeseen, mutta kuka tietää, mitä tälle naiselle olisi käynyt, ellei tuo rohkea sivullinen olisi hypännyt väliin häntä puolustamaan! Mitä mieltä sinä olet? Kuinka itse olisit reagoinut tilanteen nähdessäsi? Toivottavasti tämä mies saa ansaitsemansa rangaistuksen. Voimme vain toivoa, että heidän avioeronsa astuu voimaan ja tämä nainen pääsee ikuisiksi ajoiksi eroon väkivaltaisesta miehestä.  Jaa tätä, jos sinäkin inhoat parisuhdeväkivaltaa yli kaiken ja haluaisit kitkeä sen pois koko maailmasta!