Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Mies antaa tyttöystävälleen lahjaksi korun – vuoden päästä sisältä paljastuu odottamaton yllätys

Kun Terry halusi juhlistaa yhden vuoden seurustelua tyttöystävänsä Annan kanssa, hän päätti antaa hänelle jotain erityistä.

Terry teki korun, joka oli aitoa Tasmanian puuta. Se oli miehen vuosipäivälahja rakkaalle tyttöystävälleen.

Anna tietenkin ilahtui lahjasta kovasti  ja käytti kaulakorua joka päivä. Mutta mitä hän ei tiennyt oli se, että kaulakoru piti sisällään salaisuuden. 

”Olen aina rakastanut ajatusta siitä, että voisin antaa jollekulle lahjan, jossa henkilö näkee sen todellisen arvon vasta vuosia myöhemmin”, Terry kertoi The Independent -sanomalehdelle.

Anna käytti kaulakorua puolentoista vuoden ajan tietämättä mitä sen sisälle oli piilotettu.

– Matkan varrella oli kyllä joitakin tilanteita, joissa olin todella huolissani, Terry sanoo.

– Yhdessä vaiheessa ajattelin, että hän aikoi kaupata sen yhdelle sepälle, jonka tapasi markkinoilla ja joka oli todella kiinnostunut korusta, mies jatkaa.  Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt. 

Pahin tilanne tosin oli, kun pariskunta matkusti toiseen maahan. 

 – Ei käynyt mielessäkään, että hänen täytyy kävellä turvatarkastuksen läpi ja läpivalaisussa näkyvä sormus saattaisi aiheuttaa mielenkiintoa vartijoissa, Terry jatkaa. 

Marraskuussa 2016 Terry päätti lopulta paljastaa kaulakorun salaisuuden Annalle, Pohjois-Skotlannissa, Smoo-nimisen luolan edessä, jonka näkemisestä pari oli haaveillut vuosia.

Terry paljasti, että kaulakorun sisältä löytyisi kihlasormus.  

Polvistuin Annan eteen luolan suulla ja selvittyään hämmennyksestään Anna vastasi ”Tahdon”. 

Tämä, jos mikä on romanttista ja ajattelevaista!

Katso alta video ja jaa tämä ihana rakkaustarina myös muille. 

 
 

Lue lisää aiheesta...