Meteorologit varoittavat: Varaudu torstain liikennekaaokseen – Hurja lumimyräkkä iskee Suomeen illan aikana

Meteorologit varoittavat keskiviikkona Suomeen iskevästä lumimyräkästä, joka saapuu maan ylle lounaan suunnasta.

Lumipyry leviää hitaasti maan etelä- ja keskiosiin yön aikana ja aamuksi lunta on lupailtu monin paikoin jopa yli 10 senttiä. Aiemmissa ennusteissa torstaiyön lumipyryn on ennustettu kestävän pahimmillaan jopa 18 tuntia yhtä soittoa.

Torstain aamuruuhkassa kannattaa varoa

Sateet jatkut näillä näkymin torstaipäivän yli ja varsinkin aamusta töihin lähteviä ihmisiä voi odottaa melkoinen lumipyry.

– Aamuruuhkan aikaan on edelleen sakeaa lumisadetta. Pahimmillaan sitä tulee Uudellamaalla, kertoo Ilmatieteenlaitoksen meteorologi Nina Karusto Iltalehdelle.

Etenkin pienemmillä teillä liikkuvien kannattaa varata reilusti aikaa seuraavan aamun työmatkalle. Myös auton kaivaminen lumipeitteen alta voi viedä aamulla odotettua kauemmin.

Shutterstock

Lunta luvassa 15-20 senttiä

Hitaatsi liikkuva lumisade helpottaa maan lounaisrannikkolla vasta torstai-illan puolella ja pahimmille paikoille lunta ennustetaan satavan jopa 20 sentin verran.

Kaikkialle maassa myräkkä ei iske yhtä pahasti ja alueelliset erot sateissa voivat olla suuria. Lumirajan uskotaan jäävän Pori-Mikkeli-Tampere linjalle.

– Myrsky näyttäisi saapuvan Jyväskylän eteläpuoleiseen Suomeen, toteaa MTV:n meteorologi Liisa Rintaniemi.

Lumipyryn lisäksi matalapaineen alue tuo mukanaan voimakkaita tuulia, jotka voivat olla puuskissa jopa 15 metriä sekunnissa.

Luvassa onkin näillä näkymin talven voimakkain lumimyräkkä ainakin maan eteläisemmissä osissa.

Exit mobile version