Leviääkö koronavirus ruoan välityksellä? Näin käsittelet ruokaostoksiasi oikein

Viime aikoina on spekuloitu siitä, että voiko koronavirus tarttua ruoasta. Suomen Ruokaviraston ja WHO:n mukaan koronavirus ei säily elintarvikkeissa. Tutkimusten mukaan koronavirus tarttuu vain pisaratartunnalla ihmisestä toiseen. Sairastunut henkilö voi tartuttaa virusta yskimällä tai aivastamalla.

Toistaiseksi ei ole todisteita siitä, että koronavirus tarttuisi ruoan välityksellä. WHO:n mukaan virus ei pysty lisääntymään elintarvikkeiden ja ruokapakkausten pinnoilla, sillä se tarvitsee elävän ihmiskantajan selvitäkseen.

Suomen Ruokaviraston mukaan ei ole tarvetta desinfioida kaikkia tuotteita kaupassakäynnin jälkeen, mutta sen sijaan kasvikset ja hedelmät tulisi pestä huolellisesti.

Kuva: Shutterstock / ANRproduction (Huom. kyse on kuvituskuvasta)

Vihannekset ja kasvikset

Ruokakaupassa tulisi noudattaa virustartuntaa ennaltaehkäiseviä toimia, jotta ihmiset pysyvät turvassa. Kädet tulisi aina pestä saippualla tai käsidesillä ennen kauppaan menoa sekä kaupassakäynnin jälkeen. Mikrobit saa poistettua kasvisten ja vihannesten pinnasta kuorimalla tai pesemällä tuotteet huolellisesti.

Kotikeittiössäkin on pidettävää huolta käsihygieniasta. Hedelmien ja vihannesten pesemiseen ei tarvita saippuaa, mutta olisi hyvä käyttää pesuharjaa apuna. Hedelmiä tulisi aina pestä ennen kuorintaa. Lopuksi olisi hyvä kuivata hedelmät ja vihannekset talouspaperilla.

Lähteet: WHORuokavirastoCDC

Jaetaan tätä tietoa kaikille ihmisille!