Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Lentäjä kääntyi takaisin ja heitti perheen ulos koneesta – syy jätti kaikki koneessa hiljaiseksi

Jokainen meistä on varmaan joskus nähnyt tai kuullut, kun pariskunta vieressäsi alkaa riidellä julkisella paikalla. Niin ikävää kuin sellaista onkin seurata sivusta, niin voin taata sen olevan yhtä epämiellyttävää itse riitelevälle parille.

Pientä lohtua tuo kuitenkin se, että tarvittaessa riita voidaan keskeyttää ja jatkaa myöhemmin vasta kotona.

Tai sitten ei. Kuvittele, jos istuskelet lentokoneessa useiden tuntien ajan, kun jokin suuri skandaali tulee ilmi ja päädyt ilmiriitaan puolisosi kanssa. Mitä tekisit silloin?

Noh, tällainen tapaus synnytti todellisen sanasodan lentokoneessa, joka oli matkalla Dohasta Balille. Koneen lentäjä ei lopulta nähnyt enää muuta vaihtoehtoa, kuin laskeutua ja jättää perhe ulos.

Times of India uutisoi tapauksen sattuneen Qatar Airwaysin lennolla Dohasta Balille myöhään viime sunnuntaina.

Riitelevä kaksikko oli lehden mukaan iranilainen pariskunta. Kaksikko nautti muutamia juomia ja kaikki vaikutti olevan hyvin, kunnes mies nukahti.

Silloin nainen päätti hieman nuuskia miehensä puhelinta. Emme tiedä johtuiko tämä jostain epäilystä vai aavistuksesta, mutta selvää on se, että nainen ei pitänyt siitä, mitä puhelimesta löytyi.

Hän sai tietää miehensä pettäneen häntä.

Aivan yhtäkkiä koneessa oli käynnissä täysimittainen sota tämän avioparin välillä. Nainen herätti miehensä riehumalla ja huusi tälle kysyen viesteistä, joita oli löytänyt.

Lehden mukaan nainen ei suostunut hiljentymään edes hetkeksi, vaikka koneen henkilökunta puuttui tilanteeseen ja vaati heitä rauhoittumaan.

Lopulta tilanne meni niin pitkälle, ettei lentokapteeni nähnyt mitään muuta vaihtoehtoa, kuin laskeutua täyden koneensa kanssa kesken lennon toiselle kentälle, jotta riitapukarit voitaisiin heittää ulos koneesta.

Pariskunta jätettiin koneesta pois Chennain kaupungissa Intiassa yhdessä heidän lapsensa kanssa. Siitä lento jatkoi matkaansa normaalisti Balille.

Perheen annettiin pysyä kentällä niin kauan, kunnes tilanne oli rauhoittunut.

”Iranilainen pariskunta lapsineen jouduttiin jättämään pois Qatarin koneesta, kun humalainen naismatkustaja häiriköi lentohenkilökuntaa kesken matkan”, Qatar Airlinesin edustaja kertoi lehdelle.

Perhe lähetettiin lopulta takaisin Dohaan, josta he olivat lähteneet.

”Haluamme kunnioittaa asiakkaidemme yksityisyyttä, joten emme halua kommentoida yksityistä tapausta tämän enempää”, Qatar Airlinesilta sanottiin.

Joskus lentokapteenien on kyettävä tekemään nopeita päätöksiä. Tässä tapauksessa lentäjä ei nähnyt muuta ratkaisua, kuin heittää riehuva pariskunta ulos koneesta jatkaakseen lentoa muiden matkustajien kanssa.

Tekikö kapteeni mielestäsi oikein? Jaa mielipiteesi kommenteissa alapuolella, äläkä unohda jakaa tätä artikkelia kaikille tutuillesi!

 

 

Lue lisää aiheesta...