Laulaja Jannika B avautui keikalla sattuneesta välikohtauksesta – mukava ilta sai hyvin ikävän käänteen

34-vuotias Jannika Wirtanen on tunnettu suomalainen laulaja. Hänet tunnetaan parhaiten artistinimellä Jannika B.

Jannika julkaisi kuvan omalla Instagram-tilillään, jossa hän kertoo viimeisimmästä keikastaan. Laulaja esiintyi lauantaina Sastamalassa Ellivuori-laskettelukeskuksessa.

Keikka sai kuitenkin ikävän käänteen, kun hänen naispuolisen ääniteknikkonsa kimppuun käytiin. Jannika B oli tapahtuneesta todella harmissaan.

Tapauksesta on uutisoinut muun muassa Voice-sivusto.

Laulaja sai tietää tästä ikävästä välikohtauksesta vasta bussissa keikan jälkeen. Jannika B kehottaa julkaisussaan hyökkääjiä olemaan yhteydessä ja pyytämään naiselta anteeksi.

Julkaisussa käy ilmi, että laulajalla on kuvia pahoinpitelijöistä. Jannika B kirjoittaa kuvatekstissään, että hän julkaisee kuvat sosiaalisessa mediassa, mikäli pahoinpitelijät eivät itse ota yhteyttä.

Laulaja kirjoittaa kuvatekstissään seuraavasti:

”Kiitos #ellivuoriresort keikasta. Keikka oli super, mutta valitettavasti sain bussissa kuulla, että henkilökuntani, ja vieläpä naispuolisen teknikkoni kimppuun oltiin käyty. Sydämeni särkyy. Sama henkilökunta, joka on juuri tehnyt kaikkensa, että teillä – yleisöllä olisi hyvä olla. Mikä helvetti teitä urpoja vaivaa? Toivon, että nämä henkilöt lähestyisivät ihan itse henkilökuntaani anteeksipyynnön kera. En haluaisi kuvan kera heitä huhuilla… #nobullshit #ellivuori@ellivuoriresort

Toivottavasti syylliset löydetään ja saadaan vastuuseen!

Jaa tämä tarina kaikille ystävillesi!