Lapsen röntgenkuvat järkyttivät lääkäreitä ympäri maailman: Nyt vanhemmat haluavat varoittaa muita

Vasta saatuasi lapsia alat ymmärtää, kuinka paljon erilaisia piilotettuja vaaroja kaikkialla maailmassa piilee.

Asiat, joiden et ennen uskonut olevan millään tavalla vaarallisia, ovatkin nyt riskitekijöitä. Tämän takia uusille vanhemmille voikin olla välillä hankalaa ymmärtää sitä, mikä kaikki vauvalle on vaaraksi ja mikä ei. Useimmat yrittävät aina tehdä talon ”lapsivarmaksi” pehmustamalla kulmia ja siivoamalla johtoja, mutta ihan kaikkeen ei edes etukäteisvalmistelu auta.

Sen saivat kokea nämä vanhemmat, kun heidän perhettään kohtasi karmiva kauhukokemus, joka nousi otsikoihin kaikkialla maailmassa.

 

Kaikki tapahtui, kun 2-vuotias Chen Chen eräänä päivänä päätti hyppiä sängyllään. Kesken ilmalennon poika kuitenkin horjahti ja putosi suoraan lattialle.

Kova pudotus? Kyllä, mutta se ei ollut onnettomuuden vaarallisin tekijä.

Rumble

Pudottesaan lattialle poika tipahti suoraan siellä olleen sähköjohdon päälle.

Jos se ei olisi ollut tarpeeksi, niin pojan pää tömähti suoraan päin johdon töpseliosaa.

Rumble

Onneksi vanhemmat olivat paikalla ja ajoivat pojan nopeasti sairaalaan.

Siellä otetut röntgenkuvat paljastivat sähköjohdon töpselin metallisten osien lävistäneen hänen päänsä ja uponneen aina kaksivuotiaan aivoihin asti.

Rumble

Karmiva röntgenkuva säikäytti niin perheen kuin lääkäritkin.

Poika lähetetiin välittömästi leikkaukseen, jossa töpseliä yritettiin irrottaa hänen päästään aiheuttamatta lisää vammoja.

Rumble

Ei tietoja mitä vamma aiheuttaa

Kolmen tunnin vaativan operaation jälkeen kirurgit onnistuivat lopulta irrottamaan sähköjohdon pojan päästä ja ompelivat sen takaisin kiinni.

Tällä hetkellä kukaan ei vielä tiedä, aiheuttaako vamma 2-vuotiaalle jotain pysyviä vammoja tai ongelmia kehityksen kanssa. Mutta lääkärit ovat olleet optimistisia ja uskovat pojan toipuvan täysin normaalisti.

Rumble

Tämä karmiva tarina vain paljastaa sen, kuinka vaikeaa on yrittää tehdä koko kodista turvallista ympäristöä lapselle.

Ja nyt pojan vanhemmat haluavatkin varoittaa kaikkia muita vanhempia siitä, millaista vahinkoa pelkät sähköjohdotkin voivat aiheuttaa, kun ne on unohdettu lattialle.

Tästä voit katsoa videon tapahtuneesta:

Ikinä ei voi olla liian varovainen. Nyt mielestäni meidän kaikkien pitäisi JAKAA tätä artikkelia, jotta vanhempien varoitus tästä vaarasta saadaan leviämään mahdollisimman monille!