Lammas kasvatettiin keinokohdussa – tulevaisuudessa sellainen voi auttaa myös keskosia

Yhdysvalloissa on onnistuneesti testattu keinokohtua, jossa on onnistuttu kasvattamaan lammas. 

Se näyttää isolta minigrip-pussilta, josta lähtee erilaisia letkuja ja härpäkkeitä. 

Todellisuudessa se on innovaatio, joka voi tulevaisuudessa auttaa keskosia kasvamaan ja kehittymään ilman hengityskonetta. 


© Facebook (The Verge)

Keinokohtu on lapsivedellä täytetty pussi, jossa sikiön napanuora liitetään istukkaa matkivaan koneeseen. Tekoistukka hapettaa sikiön verta, joten sen ei tarvitse käyttää keuhkojaan ilman hengittämiseen, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Lammasta kasvatettiin keinokohdussa neljän viikon ajan ja sinä aikana se kehittyi aivan normaalisti. Keinokohtuja on kokeiltu ennenkin, mutta mikään niistä ei ole onnistunut pitämään sikiöitä hengissä muutamaan päivää pidempään. 

The Verge -lehden mukaan tutkijat uskovatkin, että tulevaisuudessa tätä samaa tekniikkaa voitaisiin käyttää myös keskosiin, jolloin hengityskoneen ilman sijaan, keskonen hengittäisi lapsivettä. 

Tällainen menettely vähentäisi tutkijoiden mukaan sekä äidin, että keskosen terveysriskejä. Lääkärit eivät kuitenkaan vielä suosittele keinokohtujen käyttöönottoa, ennen kuin dataa on analysoitu tarpeeksi. 


© The Children’s Hospital of Philadelphia

Tutkimuksen johtaja Alan Flake Philadelphian lastensairaalan sikiötutkimuksen keskuksesta kertoo, että keinokohdun tarkoitus ei missään nimessä ole korvata äitiä, mutta se voi auttaa keskosia kehittymään normaalisti. 

Katso lisää alla olevalta videolta ja jaa nämä mahtavat uutiset muillekin Facebookissa!

Visst är det häftigt att se hur forskningen går framåt! Dela gärna för att sprida kunskapen med dina vänner.