Kylmät virtaukset rantautuvat Suomeen: Meteorologi varoittaa lumisateista maan eteläosia myöten

Viime viikolla saimme iloita iloisista sääuutisista, Pitkän kolean jakson päätteeksi Suomen ylle saapui todellinen syyslämpöaalto ja viikonloppuna hätyyteltiin jopa kaikkien aikojen lämpöennätyksiä.

Lämpöä on riittänyt vielä tällekin viikolle, mutta tulevaisuus näyttää jälleen harmaammalta ja kosteammalta.

Meteorologien mukaan ensi viikolla talvi saapuu koko Suomeen.

Loppuviikosta on luvassa kostea ja aiempia päivä koleampi, mutta todellinen muutos Suomen säässä nähdään ensi viikolla.

MTV:n meteorologi Aleksi Saarelan mukaan säässä on nähtävissä selkeä muutos syksyisempään jo tällä viikolla.

Jo ennen viikonloppua lämpötilat koko maassa laskevat roimasti alle 10 asteeseen päivisin ja vielä kylmemmäksi öisin.

Teillä kannattaa olla varsinkin aamuisin tarkkana, mikäli liikkuu pohjoisemmilla alueilla. Sunnuntaina Suomen ylle saapuu matalapaineen alue, joka muuttaa sään kertaheitolla huomattavasti talvisempaan suuntaan.

Lumimyräkkä Helsingissä / Shutterstock.com

Talvi saapuu

Kylmentyminen huipentuu seuraavalla viikolla siihen, kun matalapaineet tuovat selvästi kylmempiä ilmavirtauksia koko Suomeen.

– Ensi viikolla on selvästi talvisemmat olot tulossa, Forecan meteorologi Juha Föhr kertoo Iltalehdelle.

Meteorologin mukaan lämpötilat laskevat jo alkuviikosta niin, että maan eteläisemmissäkin osissa pysytellään alle viidessä asteessa ja öisin käydään jo nollassa.

Tällä hetkellä ennusteissa näkyy myös sateita, jotka voivat tulla Etelä- ja Keski-Suomessakin lumena tai räntänä.

Sateiden muodosta ei ole tarkkaa varmuutta vielä, mutta meteorologi kuitenkin muistuttaa, että myös räntä on lunta – vaikkakin kosteaa sellaista.

– Paikallisesti jonain aamuna voi olla valkoisen näköistä, Föhr pohtii.

Sieltä se talvi nyt saapuu.

Mitä mieltä sinä olet, oliko syksyinen lämpöaalto mukavaa vaihtelua, vai kaipasitko jo lumisateita? 

Kerro mielipiteesi Facebookin kommenttiosiossa!