Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Kun isäpuoli tajuaa mitä on tapahtumassa, hän päättää olla maksamatta tytärpuolen häitä

Tällä tarinalla ei välttämättä ole perinteistä onnellista loppua, mutta sen välittämä viesti on silti jakamisen arvoinen. Mielestäni tarina on hyvä muistutus siitä, että jos löydät itsesi tavalla tai toisella hyväksikäytettynä ja kaltoin kohdeltuna niiden ihmisten toimesta joiden tulisi rakastaa ja tukea sinua, joskus ainoa vaihtoehto on tehdä niin kuin tämä mies teki. Tällainen päätös on varmasti vaikea tehdä ja hänen luultavasti täytyi koota kaikki voimansa sen tehdäkseen. Lue tarina, niin ymmärrät varmasti hyvin mistä puhun.  

Minun tytärpuoleni menee naimisiin elokuun viidentenä päivänä. Häiden suunnittelu on ollut hänelle ja hänen äidilleen todella aikaavievää (sanon ‘hänen äitinsä’ koska emme koskaan olleet naimisissa vaikka elimme yhdessä vuosien ajan) viimeisten kuukausien aikana.

Tytärpuoleni valmistui viime joulukuussa yliopistosta. Maksoin hänen opiskelunsa, ja vaikka hän opiskelikin julkisessa osavaltion yliopistossa, se maksoi silti 40 000. Hänellä ei ole työpaikkaa, ja hän asui meillä opintojensa ajan ja valmistumisen jälkeenkin. Kun hän valmistui lukiosta, ostin hänelle auton jotta hän pystyisi ajamaan yliopistolle ja takaisin päivittäin.

Aina välillä tytärpuoleni huonosti toimeentuleva isä ilmestyi hänen elämäänsä, ja tytärpuoleni aina mielisteli häntä. Mies ei ole kustantanut senttiäkään tyttärensä opinnoista tai maksanut elatusmaksuja, vaikka on naisystäväni vika että elatusmaksut eivät olleet osa heidän sopimustaan, mutta tytärpuoleni siltikin rakastaa isäänsä ja haluaa hänet elämäänsä. Hänen isänsä viipyy aina vain juuri tarpeeksi pitkään särkeäkseen tyttärensä sydämen seuraavalla katoamisellaan ja rikotulla lupauksella.

Hääpaikkaan mahtuu kohtuudella maksimissaan 250 henkeä. Annoin heille listan 20 henkilöstä jotka halusin kutsuttaviksi, sillä minähän kaiken maksaisin. He sanoivat että tottakai, he pitäisivät huolen siitä että toiveeni toteutuisi. Kerroin siis sitten niille 20 ihmiselle että he voisivat odottaa kutsua häihin, ja että kannattaa jo laittaa päivämäärä ylös. Lauantaina näin erästä listallani ollutta kaveria golf-kentällä ja kysyin oliko hän tulossa häihin. Hän sanoi, ettei häntä oltu kutsuttu. Hän kertoi saaneensa hääilmoituksen, ei kutsua. Kaverini näyttikin minulle saamansa ilmoituksen, sillä se oli hänen autossaan. Ja totta se olikin, se ei ollut kutsu, eikä siinä ollut minun nimeäni nähtävillä ollenkaan. Siinä oli tytärpuoleni isän ja äidin nimet, mutta ei minun nimeäni.

Tämä johti aika pahaan tappeluun minun ja naisystäväni välillä, sillä kävi ilmi että KUKAAN listallani olleista 20 henkilöstä ei ollut “selvinnyt” lopulliselle 250 vieraan listalle, koska “250 ihmistä on niin vähän”. Olin suuttunut, mutta ei ollut oikein paljoa mitä olisin voinut tehdä, sillä nuo minulle tärkeät ihmiset olivat jo loukkaantuneet kutsutta jäämisestä. Naisystäväni sanoi, että jos jotkut heidän kutsumistaan vieraista vastaisivat kutsuun kieltävästi, voisin ehkä saada muutaman haluamani vieraan sittenkin mukaan juhliin. Minusta tuo oli kuin toinen isku kasvoihin. Joten, lauantaina kiehuin raivosta.

Viime sunnuntaina illastimme tulevan sulhasen ja hänen perheensä kanssa, ja tyttäreni “oikea isä” saapui yllätysvieraaksi. Illallisella tytärpuoleni ilmoitti että hänen “oikea isänsä” pystyisi osallistumaan häihin, ja siten “luovuttamaan” hänet sulhaselle. Tätä ilmoitusta seurasivat huokailevat ihastelut tyyliin “kuinka ihanaa!”

En luultavasti koskaan ole ollut yhtä vihainen ja loukkaantunut. Kehoni oikein tärisi. Otin muutaman hetken kootakseni itseni, sillä en ollut varma alkaisinko itkeä, jaella nyrkiniskuja, vai tehdä molempia yhtä aikaa. Sitten kun olin varma että pystyisin puhumaan, nousin tuolistani seisomaan ja sanoin että haluaisin nostaa maljan. En muista aivan jokaista sanomaani sanaa, mutta puheeni ydin oli seuraava:

“Haluaisin nostaa maljan.” Juomalaseja vastaan kilisevien lusikoiden ääni täytti korvani. “On ollut suuri ilo olla osa tätä perhettä viimeiset 10 vuotta.” Oih, kuinka suloista. “Tässä vaiheessa elämääni tunnen olevani kiitollisuudenvelassa sulhaselle ja morsiamelle, sillä he ovat aukaisseet silmäni eräälle tärkeälle seikalle.” Luottavaisia hymyjä vaihdeltiin. “He ovat näyttäneet minulle, että asemani tässä perheessä ei olekaan sellainen mitä luulin.” Nyt hämmentyneisyys ja epätietoisuus alkoivat paistaa toisten kasvoilta. “Aikaisemmin ajattelin olevani jonkinlainen isähahmo tai kummisetä jota kunnioitettiin ja jolta haluttiin apua tiukan paikan tullen, mutta nyt olen huomannut että asemani ja roolini tässä perheessä on raha-automaatti, ei juuri muuta. Koska minut on korvattu toisilla henkilöillä sekä kutsuissa että itse seremoniassa, vetäydyn myös häiden taloudellisesta vastuusta ja siirrän sen “oikealle isälle”. Joten, malja siis onnelliselle tulevalle hääparille ja heidän valitsemalleen tielle.” Tyhjensin lasini. “Kaikki osaavat varmasti ulos täältä.”

Onko tämä itsekästä? Pitäisikö minun todellakin käyttää 40 000- 50 000 häihin joihin en voi edes kutsua ketään? Häihin, joissa tulisin itse olemaan kuin vieraana? Olen niin kurkkuani myöten täynnä tätä. Olen kurkkuani myöten täynnä tytärpuoltani, ja kurkkuani myöten täynnä naisystävääni. Siirsin rahani pois yhteiseltä tililtämme eilein illalla (hän ei ole ollut töissä siitä lähtien kun hän muutti luokseni asumaan). Tänään aamulla soitin kaikille häiden järjestämiseen osallistuville tahoille joille olin jo kirjoittanut shekin, jotta he palauttaisivat rahani. Tällä hetkellä näyttää siltä, että menetän noin $1500 hääpaikan varauksen takia, mutta muut ovat suhtautuneet rahojen palautukseen positiivisesti.

Lähde

Oma mielipiteeni on, että hän teki ihan oikein tehdessään tuollaisen äkkijarrutuksen. Minusta oli aika ilmeistä että miestä käytettiin taloudellisesti hyväksi, eikä hän sitä ansainnut. Tekisin luultavasti itsekin samoin tuossa tilanteessa. Jos sinäkin olet samaa mieltä, jaa juttu Facebookissa!

Julkaistu Newsnerissä, tykkää meistä Facebookissa!

 

Lue lisää aiheesta...