Kaikki ihmettelevät tytön järkyttävää ihottumaa, kunnes äiti muistaa mitä 8 kuukautta sitten tapahtui

Sienna Duffield oli juuri juhlinut kaksivuotissyntymäpäiväänsä perheensä kanssa. Päivä juhlien jälkeen hänen äitinsä Savina huomasi outoja jälkiä tytön kasvoissa. Siitä alkoi hirveä ajanjakso Siennan elämässä.

Vasta kahdeksan kuukauden päästä lääkärit löysivät syyn Siennan rajulle ihottumalle.

”Näytti siltä, kuin joku olisi heittänyt happoa hänen kasvoilleen. Se levisi hänen suunsa ympäriltä poskille ja silmien ympärille”, äiti kertoo Inside Edition -lehdelle.

Mutta se oli vasta painajaisen alkua. Siennan ihottumaan ei tepsinyt mikään, ja lääkärit eivät ymmärtäneet mistä oli kyse.

Kahdeksan kuukauden ajan pieni tyttö kärsi kamalasta ihosairaudesta.

Youtube

Tilanne vain paheni. Siennan kasvoihin ilmestyi kipeitä rakkuloita, jotka vuosivat verta puhjetessaan. Hänen äitinsä kuvailee, että aivan kuin ihottuma olisi ”syönyt hänet elävältä”.

Siennan vaatteet olivat aina veren tahrimat, ja hänen oli vaikea syödä, sillä suun ympärys oli niin kipeä.

Youtube

Äiti ei halunnut viedä Siennaa julkisille paikoille, sillä vieraat ihmiset tuijottivat häntä ja laukoivat ikäviä kommentteja. 

Aluksi lääkärit luulivat, että Sienna kärsi pahasta ihottumasta tai allergiasta, mutta mitkään lääkkeet eivät toimineet. Lopulta Sienna joutui sairaalaan, sillä hän ei pystynyt enää syömään. Hänelle jouduttiin laitettamaan tippa.

Youtube

Äiti alkoi olla epätoivoinen, joten hän  rupesi käymään läpi sairastumista edeltäneiden päivien tapahtumia. Ja silloin, kahdeksan painajaismaisen kuukauden jälkeen hän muisti, että Sienna oli saanut syntymäpäivillään onnittelusuukon eräältä sukulaiselta.

Tuolla sukulaisella oli herpes.

Youtube

Selvisi, että Siennalle oli tarttunut 1-tyypin herpesvirus, johon hän oli reagoinut erittäin voimakkaasti. Vihdoin lääkärit osasivat antaa hänelle oikeaa hoitoa.

Siennan iho parani nopeasti ja hän pystyi taas syömään itse.

”Seuraavien kuukausien aikana Siennan iho palautui terveen näköiseksi, eikä virus ole palannut takaisin. On aina mahdollista, että se uusiutuu, mutta pidämme peukut pystyssä, että niin ei käy”, helpottunut äiti kertoo.

Youtube

Äiti toivoo myös, että heidän perheensä tarina voi ennaltaehkäistä muiden pienten lasten riskiä saada herpestartunta. Lapset ovat usein herkempiä viruksille, sillä heidän vastustuskykynsä ei ole yhtä kehittynyt kuin aikuisten.

Toivottavasti Sienna voi elää onnellisen lapsuuden ilman ikäviä oireita.

Jaa tämä artikkeli Facebookissa, niin autat levittämään tärkeää tietoa pienten lasten vanhemmille.