Kolme miestä istuutuu kirkon penkeille – odotapa kun vasemmanpuoleinen avaa suunsa

Olipa sitten nuori tai vanha, harva on voinut välttyä elämänsä aikana The Beatlesin musiikilta. Kappaleet, kuten All You Need Is Love, Here Comes The Sun, Let It Be ja Yesterday ovat pysyneet maailman suurimpien hittien joukossa läpi vuosikymmenten. 

Vuosien varrella bändin kappaleista on myös tehty lukuisia covereita. Jotkut niistä ovat olleet hyvinkin uskollisia alkuperäisille, kun taas jotkut ovat antaneet rakastetuille lauluille aivan uuden elämän. Kolmen miehen muodostama yhtye Gentri päätti kuitenkin tehdä jotain ennenkuulumatonta.

Miehet asettuvat istumaan tyhjän kirkon penkkiriveille – ja kun piano alkaa soittaa Beatles-hitti Let It Ben introa, tajuaa jokainen, että luvassa on jotain aivan erityislaatuista.

Miehet laulavat ensimmäisen säkeistön, ja se kuulostaa upealta. Mutta kun he alkavat laulaa stemmoja, menen välittömästi kananlihalle. Osoittaa todellista lahjakkuutta saada aikaan jotain näin kaunista. Tulen varmasti kuuntelemaan tämän monta kertaa uudestaan. Kuuntele vaikka itse – ja nauti!

Tämä oli mielestäni uskomattoman kaunis esitys. Muista jakaa se myös ystävillesi Facebookissa, jotta hekin saavat nauttia tämän Beatles-klassikon upeasta uudelleentulkinnasta.