Kojootit veivät kissaa metsään- pitbull pelasti tilanteen

Kun koira saapuu uuteen kotiin, siltä kestää yleensä hieman aikaa tottua uuteen ympäristöön, varsinkin jos se on esimerkiksi joutunut kokemaan entisen omistajansa menehtymisen. 

Uuteen kotiin sopeutuminen saattaa viedä pidempään jos kodissa on muitakin lemmikkejä. Niihin tutustuminen voi viedä oman aikansa, vaikka joskus eläimistä tulee heti hyviä kavereita. 

Kun yhdysvaltalaisen Sherree Lewisin poika joutui armeijan mukana Afganistaniin, hän otti tämän pitbullin hoidettavakseen. Sherreellä oli jo ennestään Kitty-niminen kissa. Eläimet tulivat yllättävänkin hyvin toimeen keskenään. 

Siitä huolimatta Sherree ei olisi osannut arvata kuinka pitkälle Jack-koira olisi valmis menemään pitääkseen kissasta huolta.

Eräänä päivänä kaksi kojoottia ilmestyi Sherreen kotitalon takapihalle. Sherree jähmettyi kauhusta kun toinen kojooteista nappasi hampaillaan Kitty-kissaa niskasta ja toinen sen hännästä. Ne ravistelivat kissaa väkivaltaisesti, ja Sherree oli varma että hänen rakas lemmikkinsä oli kokemassa kamalan kohtalon.

Silloin Jack-koira kuitenkin puuttui tapahtumien kulkuun.

Sherreen pojan pitbull hyökkäsi kojootteja kohti ja ajoi niitä takaa kunnes ne luopuivat saaliistaan ja pudottivat Kittyn maahan. 

”En tiennyt, että Jack pystyy juoksemaan niin nopeasti,” Sherree kommentoi.

Sherree vei heti loukkaantuneen kissansa eläinlääkäriin. Kiitos koiran nopean toiminnan, kissa selvisi pelottavasta läheltä piti-tilanteestaan hengissä. Kissa oli saanut pahoja puremajälkiä ja yksi sen hampaista katkesi. Pahinta oli kuitenkin se, että kissan aivoissa oli tapauksen jälkeen turvotusta. Se ei pystynyt kävelemään, vaan tarvitsi pitkän toipilasajan.

Jack ei tyytynyt vain pelastamaan kissakaverinsa henkeä, vaan sen kotiuduttua eläinlääkäristä takaisin kotiin Jack vahti sitä jatkuvasti. Jack myös nuuhki Kittyä joka aamu selvittääkseen millaisessa kunnossa se oli. 

Jackin ja Kittyn tarina on hieno osoitus eri rotuisten eläinten välisestä ystävyydestä jonka eteen ne voivat tehdä suuriakin uhrauksia. 

Jaa tämä juttu Facebookissa!

Julkaistu Eläinraamatussa. Tykkää meistä Facebookissa.