Koiran iho on muuttunut kiveksi – tuolloin hoitajat joutuvat tekemään ratkaisevan päätöksen

Meidän täytyy joissakin tilanteissa unohtaa murheet ja keskittyä niihin hyviin puoliin, joita ympärillämme tapahtuu. 

Se saattaa olla tietenkin vaikeaa, kun saamme lukea surullisia ja pahoja uutisia verkosta sekä netistä – tässä tapauksessa traaginen tilanne päättyi kuitenkin onnellisesti. 

Ihmiset, jotka omistavat elämänsä muiden eläinten auttamiselle on asia, joka herättää minussa iloa ja kiitollisuutta. 

Alicea ei olisi tänä päivänä olemassa, ilman näitä ihmisiä, jotka auttavat hädässä olevia eläimiä. 

Koira oltiin löydetty Intiasta, jossa se oltiin hyvältty kadulle ja jätetty täysin oman onnensa nojaan. 

Koiran iho oli kiven kovaa ja pelastajat saapuivat juuri ajoissa, jotta eläin ehdittiin pelastamaan. 

”Animal Aid Unlimited, India” -yhdistyksen työntekijät löysivät koiran henkihieverissä autosta. Koira oli kiivennyt autoon, jotta se saisi kuolla rauhassa. 

Onneksi eläin sai ajoissa apua ja tämä tarina sai minut liikuttumaan kyyneliin! 

Videon ensimmäiset hetket saattavat järkyttää herkimpiä lukijoita. Lupaamme kuitenkin sen, että lopussa tulet näkemään onnellisen koiran!

Eläinten oikeuksien puolesta on taisteltava, voimme yhdessä saada aikaan muutoksen. 

Jaa tämä artikkeli, mikäli olet mukana!