Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Koiralta leikattiin 2,5 kiloa karvaa pois ja siitä tuli kuin eri hauva

Joskus ihmiset rohkaistuvat tekemään tai teettämään itselleen muodonmuutoksen, ja tulokset voivat olla hämmästyttäviä.

Yleensä radikaalin ja onnistuneen muodonmuutoksen seurauksena ovat paitsi parempi ulkonäkö, myös parantuneet itseluottamus ja itsetunto.

Muodonmuutosten ei kuitenkaan tarvitse koskea vain ihmisiä. Eläimetkin voivat hyvin ansaita hemmottelua ja mahdollisuuden näyttää parhaita puoliaan ulkonäön trimmauksen ansiosta.

Kun neljän vuoden ikäinen chow chow Harry pelastettiin Kansas City Pet Project-nimisen eläimistä huolehtivan järjestön toimesta, se näytti enemmän leijonalta kuin koiralta.

Koiran turkki oli kasvanut aivan hurjan pitkäksi ja takkuiseksi. Turkki oli kuin mattoa joka oli jopa 15 cm paksu ja sen silmät olivat nekin paksun karvakerroksen takana piilossa, joten koira ei voinut nähdä paljoakaan eteensä.

Epäonnisen Harry-koiran nenä oli todella pahassa kunnossa, sillä luultavasti se oli joutunut tappelemaan muiden kulkukoirien kanssa kadulla eläessään.

Onneksi Kansas City Pet Projectin väki päätti että koira oli otettava pois kaduilta. Sen oli päästävä eroon kammottavasta turkistaan.

Harryn turkin leikkaaminen kesti kokonaiset kaksi ja puoli tuntia ja karvaa lähti pois kahden ja puolen kilon verran. Muodonmuutos oli todellakin oikea sana tilanteeseen, sillä Harrya ei parturoinnin jälkeen olisi millään voinut tunnistaa samaksi koiraksi!

Katso video alempaa.

Kevyeksi olonsa varmasti tuntenut Harry tuli adoptoiduksi ja se sai osakseen hyvää huolenpitoa ja rakkautta parin kuukauden ajan. Valitettavasti se kuitenkin kuoli pian sen jälkeen kun sen suusta oli löydetty kasvain. Se siirtyi ajasta ikuisuuteen uusien perheenjäsentensä ympäröimänä. Onneksi sen elämän viimeiset viikot olivat onnellisia!

Olen todella onnellinen siitä että Harry ei menehtynyt yksin ja onnettomana kadulla, vaan siitä välittäneiden ihmisten parissa. Jaa tämä juttu Facebookissa jos olet samaa mieltä!

Julkaistu Newsnerissä. Tykkää meistä Facebookissa.

 
 

Lue lisää aiheesta...