Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Koira rupesi huolehtimaan kissanpennusta − kolme päivää myöhemmin tapahtui jotakin ihmeellistä

Mikäpä tässä maailmassa voisi olla vahvempaa kuin äidinrakkaus? Monet varmasti olisivat myös sitä mieltä, että äidin ja lapsen välisen suhteen ei tarvitse olla biologinen ollakseen kuitenkin särkymättömän luja.

Jos olet joskus epäillyt yllä mainittuja mietteitä, lue tarina alta. 

Vaikka eläimet eivät puhukaan ihmisten kanssa samaa kieltä, kommunikoivat ne kuitenkin keskenään. 

Tiedämme myös, että eläimillä on melkein ihmismäisiä ominaisuuksia ja luonteenpiirteitä. Esimerkiksi ne voivat tuntea ja osoittaa myötätuntoa, rakkautta ja anteliaisuutta.

Mittens-niminen koira on mitä parhain esimerkki eläimestä jolla nuo ominaisuudet ovat hyvin hallitsevia.

YouTube/ AP

Eräänä päivänä Yhdysvaltojen Minnesotan osavaltiossa asuvan eläkeläisen Patrician pojanpoika kuuli ladosta kantautuvaa kissan vaikerrusta. Pian poika löysikin ladosta hylätyn, pikkuruisen kissan. Se oli vastasyntynyt, korkeintaan muutaman päivän ikäinen. 

Oli syyskuu ja viileä, joten yksin ladossa ollut kissa oli aivan kohmeessa, mutta se liikkui vielä hieman. Kissa vietiin taloon sisälle ja se käärittiin pyyhkeeseen. Silloin se alkoi naukua ja se taas herätti Mittens-koiran huomion.

YouTube/ AP

Mittens alkoi heti nuolla kissanpoikaa kielellään, niin kuin kissaemo olisi normaalisti tehnyt. 

Koira otti siis äitihahmon roolin välittömästi ja kissa alkoi asettua taloksi uuteen kotiinsa. Kolme päivää myöhemmin tapahtui kuitenkin jotakin odottamatonta.

YouTube/ AP

Mittens alkoi tuottaa maitoa ja ruokki sillä kissanpentua! Koira ilmiselvästi totteli äidinvaistojaan ja sen seurauksena sen keho alkoi tuottamaan maitoa pikkuiselle vaikka kyse ei ollutkaan sen omasta pennusta eikä se ollut itse poikinut.

Kiitos Mittensin maidon, kissa pelastui. Koira piti kissasta huolta jotta se varttuisi ja pääsisi jaloilleen.

Mittensistä tuli siis äiti. Ei omien poikastensa emo, eikä edes oman lajinsa edustajien emo, vaan avuttoman ja heikon kissanpojan emo.

YouTube/ AP

Olipa erikoinen tarina! Katso vielä video alta:

Mittens on oikea sankari! Jaa tämä juttu Facebookissa jos olet samaa mieltä!

Julkaistu Newsnerissä. Tykkää meistä Facebookissa.

 
 

Lue lisää aiheesta...