Koira oli kahlittuna -40 asteen pakkasessa – lopulta pelastajat tulivat ja tekivät ainoan oikean ratkaisun

Minusta on käsittämätöntä, että ihmiset hankkivat itselleen koiran ja eivät ymmärrä millaisen vastuun hankinta tuo mukanaan.

Mielestäni kaikki eläimet ovat yhtä arvokkaita – oli kyse sitten koirasta, kissasta, hamsterista tai vaikkapa variksesta.

Eläimiin kohdistuvasta ilkivallasta tai heitteillejätöstä tulisi mielestäni tuomita suuremmilla sakoilla, ehkä tämä vähentäisi ikäviä tapauksia.

Dieselistä kertova tarina liikutti minua monella tapaa ja haluan jakaa sen nyt myös teille.

Dieselin tarinaa ei saa unohtaa, sillä maailmassa on niin monia ihmisiä, jotka tekevät kaikkensa auttaakseen pulassa olevia eläimiä.

Tässä on Diesel.

Diesel on koira, joka on kokenut elämänsä aikana asioita, joita yhdenkään eläimet tai ihmisen ei tulisi kokea.

Koira oli ulkona kahlittuna neljän vuoden ajan, omistajansa luona Yukonissa Kanadassa. Yukonissa ei ole epätavallista, että lämpötila laskee -40 asteeseen talvisin.

Diesel ei koskaan saanut lämpöä tai rakkautta, sen sijaan sitä pahoinpideltiin ja muut eläimet hyökkäsivät sen kimppuun.

Yllä olevassa kuvassa näkyy, kuinka Diesel on vahingoittunut. Koiran turkissa oli jäätä ja verta, kun se pelastettiin.

Eläinsuojelujärjestö Animal Advocates oli saanut vinkin, jossa huolestunut henkilö oli kertonut Dieselistä.

Eläinsuojelujärjestö alkoi tutkimaan tapausta ja he saivatkin nopeasti Dieselin pelastettua. Koira lennätettiin pikaisesti Yukonista eläinlääkäriin.

Diesel sai piakoin hoitoa, jota se tarvitse kipeästi. Eläinlääkärit kastroivat Dieselin ja leikkasivat pois kasvaimen, jonka he olivat löytäneet tutkimusten yhteydessä.

Koira sai tämän jälkeen toipua rauhassa, jonka jälkeen eläinsuojelujärjestön työntekijät tulivat katsomaan sitä.

Dieselin uusi omistaja kertoo, että heidän uusi perheenjäsenensä on todella ystävällisin ja rakastavainen ”nallekarhu.” 

Diesel tulee toimeen erinomaisesti muiden eläinten ja ihmisten kanssa ottaen huomioon sen aiemmat kokemukset. Koira on osoittautunut suloiseksi, ihanaksi ja rakastavaiseksi.

Voisin sanoa Dieselin aiemmalle omistajalle pari valittua sanaa… Mutta haluan kuitenkin keskittyä tämän tarinan positiiviseen puoleen.

Onneksi suloinen ”nallekarhu” sai vihdoin rakastavaisen kodin, jonka se todella ansaitsi!

Jaa Dieselin tarina, jotta eläimiä pelastavat järjestöt saavat ansaitsemansa kiitoksen! 

[arve url="https://www.youtube.com/embed/_lY4tsk9F0I" /]