Koira lähestyy pahvilaatikkoa – katso sen reaktio, kun yllätys lopulta paljastuu

Syntymäpäivä oli minulle ainakin lapsena koko vuoden kohokohta. Koko päivä oli omistettu vain ja ainoastaan minulle – sain lahjoja, onnentoivotuksia ja ehkä palan kakkua. Aikuisiällä syntymäpäivän merkitys on pikku hiljaa pienentynyt ja nyt minulle riittää, kun saan olla merkkipäivänäni läheisten seurassa. 

Koirat eivät välttämättä ymmärrä, mitä syntymäpäivä tarkoittaa, mutta ne varmasti ilahtuvat lahjoista ja huomiosta. Minä olin valmistanut omalle koiralleni erikoiskakun, jossa oli sen lempiherkkuja.

Koira nimeltä Rhett Barkley sai kuitenkin lahjan, jota se ei tule koskaan unohtamaan…

Perhe oli jo pitkään suunnitellut toisen koiran hankkimista, jotta Rhett saisi itselleen seuraa. Tämän seurauksena perhe päätti yllättää Rhettin sen syntymäpäivänä. 

He asettivat pienen koiranpennun pahvilaatikkoon ja veivät sen Rhettin eteen. Koirsa ymmärsi välittömästi, että jotain oli meneillään. Koira haistoi uuden hajun ja kuuli ääniä laatikon sisäpuolelta.

Voit katsoa alla olevasta videosta mitä tapahtuu, kun Rhett tapaa uuden ystävänsä. Rhett on aluksi epäileväinen – mutta lopulta koira näyttäisi olevan ikionnellinen uudestä ystävästään. 

Yli 5 miljoonaa ihmistä on katsonut tämän videon, eikä ole vaikea arvata miksi! 

Miten suloinen reaktio!

Perheen idea oli minun mielestäni loistava – jaa artikkeli, jos olet samaa mieltä! 🙂