Koira ei lakkaa suremasta kuollutta omistajaansa

Valitettavasti useimmat meistä tietävät liiankin hyvin kuinka pahalta rakkaan lemmikin menettäminen tuntuu. 

Kissamme ja koiramme eivät ole vain lemmikkejä, vaan ne ovat myös perheenjäseniä.

On kuitenkin niin, että eläimet surevat omistajansa kuolemaa aivan kuten ihmiset surevat lemmikkinsä kuolemaa.

Tämä tarina kertoo Zozo-nimisestä koirasta jonka omistaja siirtyi ajasta ikuisuuteen. On varsin liikuttavaa katsella kuinka Zozo muistelee ja suree menehtynyttä omistajaansa. 

Kun Zozo oli vain noin viikon ikäinen, mies nimeltä Zafer Öztürk löysi sen. Öztürk on turkkilainen.

Siitä lähtien Öztürk piti koirasta huolta parhaansa mukaan. 

Valitettavasti mies kuitenkin kuoli lyhyen sairauden seurauksena. Zozo oli jo täysikasvuinen ja kookas koira.

Facebook

Zafer Öztürkin perheenjäsenet huomasivat heti että Zozo otti rakkaan omistajansa kuoleman raskaasti.

Kun he vierailivat Zaferin haudalla, koira makasi hautakummulla eikä se olisi halunnut palata kotiin. Näin tuli tapahtumaan joka kerralla.

Facebook

Jonkin ajan kuluttua Zaferin kuolemasta, Zozo alkoi silloin tällöin katoilla kotoaan jonnekin- ja joka kerta koira löytyi hautausmaalta entisen isäntänsä haudalta.

Zozo oli ollut niin kiintynyt Zaferiin ettei se saanut häntä mielestään eikä näyttänyt pääsevän surustaan millään yli. 

Facebook

Zaferin perheenjäsenet sanovat että Zozon entistä omistajaansa kohtaan osoittama rakkaus on auttanut heitäkin käsittelemään suruaan.

Jaa tämä juttu Facebookissa kaikille heille joiden koira on erityisen uskollinen!

Julkaistu Eläinraamatussa. Tykkää meistä Facebookissa.