Kivikasvot -kvartetista tunnettu Georg Dolivo on kuollut

Kivikasvot -kvartetista tunnettu laulaja ja kulttuurialan monitoimimies Georg Dolivo on kuollut.

Legendaarisesta Kivikasvot laulu- ja viihdekvartetista tunnettu laulaja ja kulttuurialan vaikuttaja Georg Dolivo on kuollut 77-vuotiaana.

Dolivo kuoli sairauden uuvuttamana 2.2.2023. Dolivon vaimo, Pia Dolivo, vahvistaa tiedon Ilta-Sanomille.

– Jori kuoli sairauden uuvuttamana viime viikon torstaina, Pia Dolivo kertoo IS:lle.

Georg Dolivo
Kuva: All Over Press

Dolivo tunnettiin myös ahkerana sanoittajana ja hän teki uransa aikana useita kappaleita niin Kivikasvot -ryhmälle kuin Fredille sekä Ilkka Hemmingillekin.

Kivikasvot oli aikanaan hyvin legendaarinen viihde- ja laulukvartetti, joka keräsi television ääreen miljoonayleisöjä 1970-luvulla.

Sen perustajajäsenet (Ismo Sajakorpi, Ilkka Hemming, Matti Siitonen ja Dolivo) tutustuivat toisiinsa reserviupseerikoulussa.

Kivikasvot -kvartetti esiintymässä vuonna 1970. Kuva: Wikimedia Commons

Kulttuurialalla Dolivo vaikutti elämänsä aikana muun maussa Abå Svenska Teaternin johtajana, Svenska Teaternin johtajana sekä Helsinki – Euroopan kulttuurikaupunki 2000 -säätiön johtajana.

Espoon kulttuurijohtajan työn lisäksi hän ehti toimia myös Suomen elokuvasäätiön hallituksen puheenjohtajana kahteen otteeseen.

Exit mobile version