Kesätyöntekijä tajusi naisen synnytyksen alkaneen uimahallissa – nuoren uskomaton teko kerää kiitosta

Koskaan ei ole mahdollista valmistautua täysin synnytyksen. Mitä tahansa voi tapahtua, ja vauva voi päättää syntyä milloin vain.

Näin kävi odottavalle äidille Tessa Riderille, joka luuli, että hänellä olisi vielä paljon aikaa ennen vauvan syntymää. Naisen suureksi yllätykseksi hänen lapsivetensä menivät uimahallissa, jossa ensiapuna oli vain 18-vuotias hengenpelastaja. 

24. heinäkuuta alkoi normaalina 18-vuotiaalle Natalielle, joka sai kesätyön hengenpelastajana eräässä uimahallissa. Muutaman viikon työskentelyn jälkeen hän oli jo tottunut työhön, joka yleensä oli uivien lasten silmällä pitämistä.

Vain pari päivää sitten, hän joutui kuitenkin kohtaamaan elämänsä yllätyksen, kun eräs nainen alkoi synnyttämään altaassa.

Uima-allas.
Kuvituskuva. Paikka ei ole sama, missä synnytys tapahtui. Kuva: TT/JACK MIKRUT

– Monet ihmiset sanoivat minulle, että ”en olisi koskaan selvinnyt tuosta, olisin pyörtynyt tai seonnut.” Sanon vain, että tein juuri sen, mitä minun piti tehdä, Natalie Lucas kertoo Good Morning Americalle . 

Tessa Rider ja hänen miehensä Matthew Jones olivat menneet tuona päivänä kylpylään, koska he ajattelivat uimisen auttavan Tessan tukalaan oloon lähellä synnytystä.

Lapsivesi tuli altaaseen

Pian sinne päästyään, Tessan lapsivesi meni ja supistukset alkoivat. Natalie tajusti tilanteen, ja ryntäsi apuun.

– Matthew sanoi minulle vain, että ”vauva tulee nyt” ja vastasin, että ”OK”. Silloin minuun iski adrenaliinipiikki, Natalie kertoi.

Matthew on kertonut GMA:lle ajatelleensa, että vaikka hän soittaisi ambulanssin, he eivät ehtisi perille ennen kuin vauva olisi ulkona.

– Tiesin, että minun piti pysyä rauhallisena ja keskittyä, Natalie kertoi GMA:lle. 

Lapsi selvisi

– Pariskunta suhtautui asiaan hyvin rauhallisesti sen tapahtuessa, mikä yllätti minut. Joten varmistin, että pidin pääni kasassa ja pysyin heidän kanssaan, kysyin heiltä kysymyksiä, pidin heidät keskittyneenä vauvaan ja varmistin, että heillä oli niin mukava olla, kuin olosuhteet voivat antaa myöten, Natalie sanoo. 

– Olimme puhelimessa ensihoidon kanssa ja varmistimme, että vauva hengittää, että rintakehä nousi ja laskee. Minun piti ottaa pyyhe puhdistaakseni vauvan suun varmistaakseni, että hengitystiet eivät olleet tukossa ja että hänellä oli vapaat hengitystiet. Ja sitten ensihoitajat saapuivat noin viiden minuutin kuluttua, Natalie selitti.

Hän jatkaa: 

– Se oli jotain, jota en koskaan unohda, ja kerron tätä tarinaa vielä monen vuoden kuluttua. Mutta tämä kokemus on ehdottomasti avannut silmäni ja saanut minut ymmärtämään, kuinka upeita naiset voivat olla. Tai siis, vau, mitä tahansa voi todella tapahtua, ja on hienoa kokea se jonkun kanssa. Natalie sanoi.

Huh, voin vain kuvitella Natalien adrenaliinin ja olotilan! Aivan upeaa käytöstä noin nuorelta.