Kellojen siirtely jää historiaan vuodesta 2021 lähtien – EU-parlamentti hyväksyi päätöksen murskaavin lukemin

EU-parlamentti pääsi tiistaina päätökseen siitä, että kellojen siirtelystä luovuttaisiin vuodesta 2021 alkaen.

Asiasta äänestettiin parlamentissa, mutta tulos ratkesi lopulta selkein lukemin, kun kellojen siirtelyn lopettamista kannatti 410 ääntä ja vastusti 192.

Esityksen mukaan EU-maat voisivat päättää itse, kumpaan aikaan ne haluavat jäädä.

Kesäaikaan jäävät maat siirtäisivät siten kelloja viimeisen kerran maaliskuussa 2021 ja talviaikaan jäävät taas lokakuussa.

Asian eteneminen ei kuitenkaan ole vielä kiveen hakattu, sillä jäsenmaiden on löydettävä ensin yhteisymmärrys asiaan.

Hanke palaa nyt EU-parlamentista ministerineuvostoon.

Exit mobile version