Kaupunki tarjoaa joukkoliikenteen ilmaiseksi kaikille – Ainoana ehtona tämä yksi jouluinen yksityiskohta

Julkiseen liikenteeseen liittyvä keskustelu velloo useimmiten aiheiden kuten myöhästelyn tai kalliiden lippujen ympärillä.

Siksi tämän kaltainen positiivinen uutinen onkin varsin tervetullutta vaihtelua keskusteluun. Länsi-Savo -lehti nimittäin kertoo, että Mikkelin asukkaat saavat joulukuussa käyttää kahtena lauantaina joukkoliikennettä ilmaiseksi – kunhan tietty ehto täyttyy…

Mikkelin kaupungin ympäristölautakunta on Länsi-Savon mukaan hyväksynyt yksimielisesti päätöksen, jonka avulla ihmisiä halutaan saada käyttämään joukkoliikennettä entistä enemmän.

Päätöksen ansiosta kaikki mikkeliläiset saavat joulukuussa kahtena lauantaina (15.12 ja 22.12) käyttää joukkoliikennettä täysin ilmaiseksi tonttulakit päässä.

Shutterstock

Taustalla kaksi syytä

Lehden mukaan noina päivinä matkustaminen on maksutonta kaikille tonttulakkia käyttäville ihmisille Mikkelin paikallisliikenteessä, maaseutuliikenteessä sekä Pohjois-Savon Ely-keskuksen Waltti-vuoroissa.

Iloisella tempauksella pyritään nostattamaan joulumieltä alueella ja samalla ratkaisemaan ikuista ongelmaa, jonka joulusesonki tuo mukanaan. Julkisen liikenteen käyttö nimittäin helpottaa parkkipaikoista aiheutuvaa pulaa, kun useat ihmiset matkaavat yhtä aikaa tekemään jouluostoksiaan kaupungille.

Miten loistava idea!

Jaa tätä, jos sinunkin mielestäsi useampien kaupunkien kannattaisi kokeilla samanlaista tempausta!