Kampaajaan erikoinen suojavarustus – leikkasi sateenvarjoon reikiä suojautuakseen koronavirustartunnalta

Koronapandemian aikana ihmisten tulisi pysyä kotona ja välttää ihmiskontaktia estääkseen viruksen leviämisen. Monet ihmiset ovat siirtyneet etätöihin, mutta valitettavasti kaikki yritykset eivät voi sulkea ovensa asiakkailta. Karanteenin aikana ihmisten on päästävä käymään ruokakaupassa, apteekissa ja sairaalassa.

Ihmiset ovat keksineet erilaisia varotoimenpiteitä suojautuakseen tartunnoilta. Kaikilla ammattialoilla ei kuitenkaan ole mahdollista suojautua tartunnalta, kun tekee tiiviisti töitä ihmisten kanssa. Viime aikoina on uutisoitu paljon hoitohenkilökunnasta, joka on päivittäin ihmiskontaktissa potilaiden kanssa ja altistuu tietämättään erilaisille taudeille.  

Kampaajan ”nerokas” idea

Eräs kampaaja keksi nerokkaan tavan suojata itsensä ja asiakkaansa koronavirustartunnalta. Hollantilainen Bella Rosa ymmärsi, että koronavirus vaikuttaisi paljon hänen elantoonsa. Hän ei voinut pysyä kotona, koska hänen oli palveltava asiakkaita.

Rosa halusi pystyä työskentelemään pelkäämättä koronavirustartuntaa. Hän keksi nerokkaan tavan, jonka ansiosta hän pystyi jatkamaan työtään koronapandemian aikana.

Kampaaja hankki itselleen suuren sateenvarjon. Hän leikkasi sateenvarjoon kaksi reikää silmillä ja kaksi käsille. Rosan varotoimenpide on saavuttanut suuren suosion internetissä. Monet ihmiset ovat kehuneet hänen ”keksintöään” Facebookissa ja kuvaa on jaettu yli 80 000 kertaa.

-Haha todella hyvä idea, kirjoittaa yksi kommentoijista.

-Olette hulluja, kirjoittaa toinen.

-Sinulla on nähtävästi ratkaisu kaikkeen. Supernainen, kirjoittaa yksi ihminen.

Katso video:

Posted by Bella Rosa on Wednesday, March 18, 2020

Naisen ”keksintö” on melko huvittava. Mitä mieltä sinä olet tästä suojapuvusta? Jaetaan tätä tarinaa kaikille!