Kaksoset olivat hukkua altaaseen – perhe kohtasi uuden tragedian isosiskon rutiinitoimenpiteen mentyä pieleen

Yhdysvaltalaisperhettä on koeteltu viime vuosien aikana valtavan paljon.

Perheen taaperokaksoset lähes hukkuivat ja perhe rukoili lasten pelastumisen puolesta. Kaksoset selvisivät hengissä, mutta he ehtivät hengähtää vain hetken.

Puolitoista vuotta tapahtuman jälkeen, he olivat uuden tuskan edessä.

Kaksosten isosiskolle tehtiin äskettäin ruutiinitoimenpide, mutta sen jälkeen hänen keuhkonsa alkoivat täyttyä nesteellä, ja hänen sydämensä pysähtyi.

– Joka kerta, kun sanon itselleni, että en kestä enää yhtään takaiskua, jotain tapahtuu. Rehellisesti sanottuna, en tässä vaiheessa edes tiedä, miten me kykenemme toimimaan. Väsymys on uskomatonta, sydänsuru on liian julmaa edes puhuttavaksi.

Charley syntyi 22q-oireyhtymän kera, joka voi vaikuttaa mihin tahansa kehon järjestelmään ja johtaa monenlaisiin ja erilaisiin terveysongelmiin.

Lasten äiti Meagan oli järkyttynyt.

Laineyn ja Levin toipumiselle omistetulla Facebook-sivulla hän kertoi Charleyn saaneen kurkunpään kouristuksen, jonka vuoksi hän ei pystynyt hengittämään.

Hän joutui toimenpiteeseen, jonka johdosta hänen sydämensä pysähtyi. Hoitohenkilökunta aloitti nopeasti elvytyksen, joka puolestaan aiheutti sisäisen verenvuodon.

Useiden minuuttien painallusten jälkeen he intuboivat pienen tytön.

”Ikään kuin eläisin uudelleen kaksosten hukkumista.”

Meagan ei voinut olla vertaamatta pelottavaa kokemusta siihen, kun hänen kaksosensa melkein hukkuivat ystävän altaaseen. Lainey toipui täysin, mutta Levi sai vakavan aivovamman. Yli vuosi tapahtuman jälkeen Levi jatkaa edelleen toipumista.

Moni pohtii, miksi perhettä koetellaan niin paljon.

Charley kävi lääketieteellisissä testeissä jotta nähtäisiin, oliko mitään vahinkoa tapahtunut.

Tulokset olivat onneksi hyvät.

Lääkärit olivat luulleet Charleyn saaneen kohtauksen nukutuksen aikana, mutta siinä olikin yksinkertaisesti käynyt niin, että tyttö oli meinannut herätä nukutuksen aikana.

Röntgenkuvat näyttivät hyvältä ja hengityslaitteita saatiin vähennettyä. Pian Charley pystyy luultavasti syömään taas kiinteää ruokaa.

Tunteiden vuoristoradan koettuaan Meagan on pysynyt varovaisena, jottei tuntisi oloaan liian optimistiseksi.

Hän kertoi, että oli vaikea sivuuttaa merkkejä, joita hän näki sairaalassa torstaina.

– Eilen minusta tuntui, että Jumala yritti näyttää minulle merkkejä kaiken sen kaaoksen jälkeen, mutta ajattelin, että en saa antaa itseni uskoa näiden olevan merkkejä, että kaikki järjestyy. Näyttää siltä, että mikään ei mene niin kuin ajattelen tai toivon. Ehkä ne silti olivat Jumalan merkkejä, jotka tulivat lohduttamaan minua eilen. Eräällä hoitajalla oli paita, jossa luki ”Charley’s angels” (Charleyn enkelit). Vaikka se olikin erään toisen Charleyn tueksi, se oli kuitenkin sama nimi, kuin lapsellani. Sitten näin pylvääseen kirjoitetun sanan ”Levi”. Etsin muutenkin aina merkkejä elämässä ja eilen niitä löytyi.

Charleyn tila näyttää nyt paranevan ja toivon kovasti, että perhe voi jo hengähtää. Heitä on koeteltu jo tarpeeksi.

Jaa tämä tarina osoittaaksesi tukesi perheelle.