Kaksi vuotta erossa: pikkuveli ei tahdo päästää isoveljestä irti.

Sisaruksista erossa oleminen voi olla pitemmän päälle todella vaikeaa, erityisesti kun kyse on lapsista. 

Toki me kaikki olemme joskus tapelleet siskojen ja veljiemme kanssa, ja joskus he käyvät hermoille, mutta sitä ei käy kiistäminen etteivätkö sisarussuhteet olisi vahvempia kuin vaikkapa kaverisuhteet. Mikään ei voisi korvata sitä suhdetta joka syntyy yhdessä kasvamisesta ja kaikesta siihen liittyvästä päivittäisestä tekemisestä. 

Veljekset Landon ja Cam Diebold joutuivat olemaan erossa kaksi pitkää vuotta, sillä Cam vietti pari vuotta lähetystyön parissa muilla mailla. Kun Cam palasi kotiin, hän päätti yllättää pikkuveljensä 

Landonilla ei ollut aavistustakaan siitä että Cam oli jo itse asiassa palannut matkaltaan. Niinpä Landon saakin kokea elämänsä yllätyksen kun isoveli ilmestyy varoittamatta jalkapalloharjoituksiin. Cam huudahtaa ”Hei, Landon!”, ja kun Landon näkee yllättäen veljensä, hänen kasvoillaan näkyvä ilo on suorastaan liikuttavaa.  

Landon kiiruhtaa veljensä luo, veljekset halaavat toisiaan, eikä Landon millään tahdo päästää irti! Olipa hieno jälleennäkeminen!

 

Saiko tämä sinut liikuttumaan? Jaa video Facebookissa kaikille- erityisesti sisaruksillesi!

Julkaistu Newsnerissä, tykkää meistä Facebookissa!