Kaksi suomalaista löydettiin kuolleena Fuengirolan lähistöltä Espanjassa – järkyttävä haju sai naapurit soittamaan poliisille

Kuva: Shutterstock

Espanjalaismedian mukaan Fuengirolan lähistöllä sijaitsevasta Mijasin valkoisesta kaupungista on löydetty kahden suomen kansalaisen ruumiit.

Lehtitietojen mukaan poliisit löysivät suomalaisen henkilön omistamasta asunnosta kuolleena 26-vuotiaan naisen sekä 34-vuotiaan miehen. Poliisin epäilyjen mukaan henkilöt olivat ehtineet olla kuolleena jo pitkään.

Kuva: Shutterstock

ABCandalucia kertoo, että viranomaiset hälytettiin paikalle naapurien toimesta, kun nämä havaitsivat asunnosta tulevan voimakkaan ja epämiellyttävän hajun, joka osoittautui lopulta olevan peräisin ruumiista.

Täyttä varmuutta tilanteeseen ei vielä ole, mutta tapauksen arvellaan liittyvän huumausaineisiin. Varmuus tähän saadaan vasta perjantaina suoritettavien ruumiinavausten jälkeen.

Tapauksesta uutisoi Suomessa ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Exit mobile version