Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Kaksi huippukokkia ruokki päivittäin 5000 koditonta olympialaisten tähderuoilla.

Rion olympialaisissa puhuttiin paljon mm. kisakylän lievästä keskeneräisyydestä, putkisto-ongelmista, rikollisuudesta, ja Brasilian ja Rio de Janeiron köyhyydestä. Suuri enemmistö brasilialaisista pystyi vain haaveilemaan kisalippujen hankkimisesta ja heidän elintasonsa on kaukana uutuuttaan hohtaneen olympiakylän mukavuudesta.

Brasilia kärsii talouskriisistä, ja iso osa maan 200 miljoonasta asukkaasta elää köyhyydessä ja näkee nälkää.

Italialainen kokki Massimo Bottura ja hänen brasilialainen kollegansa David Hertz päättivät kantaa kortensa kekoon auttaakseen Rio de Janeiron huono-osaisia olympiakisojen ajan.

Kun 11 000 maailman parasta urheilijaa kokoontuu yhteen paikkaan pariksi viikoksi, on selvää että ruokaa valmistetaan valtavia määriä. Se taas valitettavasti tarkoittaa sitä, että ruokaa myös heitetään pois suuria määriä. Mutta sen sijaan että hyvien hedelmien ja kasvisten annettaisiin mennä roskiin, kokit Massimo Bottura ja David Hertz saivat idean kuinka ne saataisiin parempaan käyttöön. 

Auttaakseen omalta osaltaan Brasilian köyhää kansanosaa, kokkikaksikko teki heille olympiakylän ruokalan tähteistä aterioita. 

Heidän Refettorio Gastromotivaksi kutsumansa projekti tarjosi ihmisille 5000 ateriaa päivässä. Ateriat oli tehty ruoasta joka muuten olisi mennyt suoraan roskikseen. 

”Teimme ruokaa aineksista jotka olivat poisheittämisen partaalla, kuten hyvin kypsistä hedelmistä ja kasviksista, leivästä, ja jogurtista joka lähestyi parasta ennen-päiväystään. Halusimme taistella nälkää vastaan ja antaa ihmisille mahdollisuuden syödä hyvää ruokaa,” David Hertz kertoi The Independet-lehdelle.

Kokkien projekti jatkuu olympialaisten jälkeen jo seuraavassa kohteessa!

Jaa tämä juttu Facebookissa jos sinäkin vastustat ruoan poisheittämistä!

Julkaistu Newsnerissä, tykkää meistä Facebookissa.

 
 

Lue lisää aiheesta...