Kaikki lapset joutuvat viemään perunoita kouluun, syy antaa oppilaille elintärkeän opetuksen

Me kaikki teemme virheitä tai käyttäydymme joskus huonosti tavalla tai toisella. 

Virheistä tulee kuitenkin oppia, muussa tapauksessa ihmiset voivat saada rangaistuksia. 

Kärsivällinen opettaja oli tässä fiktiivisessä tarinassa päättänyt antaa oppilailleen opetuksen. 

Hänellä oli todella luova tapa, jolla hän rankaisi oppilaita – voit lukea tarinan alapuolelta! 

Tarina eteni seuraavasti: 

Wikipedia/SaraMörtsell

”Opettaja oli päättänyt antaa oppilailleen opetuksen. Hän ohjeisti kaikkia menemään kotiin, etsimään muovipussin ja täyttään muovipussin niin, että yksi peruna vastaa yhtä ihmistä, joita oppilas vihasi. Seuraavana päivänä oppilaat toivat pussit kouluun.

Lapset tulivat seuraavana päivänä kouluun ja heidän repuissaan oli perunoilla täytettyjä muovipusseja. Osalla oli vain yksi peruna, toisilla kolme ja joillakin jopa viisi. 

Opettaja ohjeisti lapsia kantamaan perunoita repussaan koko viikon ajan riippumatta siitä, minne he olivat matkalla. 

Lapset tottelivat ja aluksi tehtävä kuulosti heidän mielestään hauskalta. Pikku hiljaa perunat alkoivat kuitenkin haista pahalta. Lapset väsyivät myös kantamaan mukanaan ylimääräistä painoa. 

Lopulta viikko oli kulunut ja opettajan antama tehtävä oli tullut päätökseen. 

Seuraavalla viikolla, maanantaina, opettaja keräsi oppilaansa yhteen. Hän kysyi heiltä: ”No, oliko hauskaa kantaa perunoita repussa koko viikon ajan? Nautitteko te siitä?”

Kaikki lapset vastasivat samaan aikaan: ”EI, Se ei ollut ollenkaan hauskaa!”

Oppilaat olivat helpottuneita, kun he pääsivät eroon painavista ja haisevista perunoista. 

Sitten opettaja paljasti tehtävän tarkoituksen: 

”Ajatelkaa, että perunat kuvastavat kaikkea vihaa, jota kannamme sydämissämme joka paikkaan. Se rasittaa ja haju tekee elämästämme epämukavaa. Te olette kävelleet perunoiden kanssa vain viikon. Ajattele mitä tapahtuu, jos kannat vihaa sisälläsi koko elämän ajan.”

Opettaja jatkaa: ”Joten yrittäkää vapauttaa itsenne vihan kourista. Olkaa anteeksiantavaisia – kehosi ja mielesi pysyy terveenä ja tulet elämään pitkän ja hyvän elämän!” 

Vaikeiden asioiden selittäminen voi joskus tuntua jopa mahdottomalta, siksi opettajan ”leikki” oli mielestäni nerokas! 

Hän sai oppilaat ajattelemaan ja tekemään muutoksen.

Joitakin asioita voi olla vaikea antaa anteeksi, mutta loppupeleissä tulisi muistaa, että viha ei koskaan ratkaise ongelmia. 

Jaa tarina ystävillesi Facebookissa!