Kahvilan omistaja tarjoaa kodittomalle töitä – tuntemattomat ihmiset puuttuvat asiaan

Useimmille meistä tulee huono omatunto siitä, kun näemme kodittomia majailemassa kaduilla.

Huono omatunto ei kuitenkaan tarkoita sitä, että antaisimme kodittomille rahaa auttaaksemme heitä.

On hyvin yleistä, että kävelemme vain kodittomien ihmisten ohi sanomatta sanaakaan.

Cesia Abigail Baires on kahvilan omistaja Minnesotasta Yhdysvalloista, joka ei jättänyt koditonta miestä huomioimatta.

Kaikki tämä sai alkunsa kolme vuotta sitten, kun koditon mies nimeltään Marcus saapui amerikkalaiseen kahvilaan Minnesotassa. Marcus oli kävellyt sisään kahvilaan, kysyäkseen kahvilan omistajalta Cesialta rahaa.

– Miksi sinulla ei ole työpaikkaa, vastasi Cesia miehen esittämään kysymykseen.

– Kai sinä tiedä, että mikään ei ole ilmaista, sanoi Cesia.

Koditon mies kertoi Cesialle, että hän ei muuta toivoiskaan, kuin että hän löytäisi työpaikan. Marcuksella oli kuitenkin rikosrekisteri, jonka takia hänellä oli vaikeaa saada minkäänlaisia töitä.

Cesia liikuttui kuultuaan miehen koko elämäntarinan, jonka seurauksena hän päätti auttaa tätä ystävällistä koditonta miestä.

Kuva: Facebook / Cesia Abigail

Cesia on ”Abi’s Cafe” -kahvilan kahdeskymmenes omistaja.

Cesia on kokenut kovia pitääkseen kahvilan pystyssä.

Kuva: Google

Cesia ei vain voinut käskeä Marcusta lähtemään, sillä hän pystyi jollain tapaa samaistumaan miehen tarinan kanssa.

– Olen nähnyt tämän miehen kävelevän tätä katua edestakaisin useita kertoja, aivan kuten moni muukin koditon on tehnyt, kertoo Cesia.

Cesialla oli pula työntekijöistä, mutta hänellä ei oikein ollut varaa palkata ketään uutta. Kahvilan omistaja halusi kuitenkin auttaa Marcusta, joten hän pyysi miestä auttamaan kahvilan töissä.

Marcus otti tämän työtarjouksen vastaan välittömästi.

Kuva: Facebook / Cesia Abigail

Cesia kirjoittaa Facebookissa: 

– Minulla oli pula työntekijöistä, joten päätin tarjota Marcukselle töitä. Marcus ilahtui suunnattomasti ja sanoi, että hän tekee mitä vain saadakseen vähän ruokaa. Marcus on työskennellyt kahvilassani jo kahden viikon ajan ja hän on aina tullut ajoissa paikalle.

– Hän on muun muassa auttanut minua astioiden sekä roskien kanssa. Ette ikinä arvaa, mitä Marcus tekee pienellä palkallaan? Hän ostaa ruokaa kahvilastani, koska se tekee hänet iloiseksi.

Marcus on saanut itseluottamuksensa takaisin uuden työpaikkansa myötä, eikä häntä voisi enää uskoa samaksi ihmiseksi. Jotkut ihmiset ansaitsevat uuden mahdollisuuden ja siinä me voimme olla avuksi.

Kuva: Facebook / Cesia Abigail

Cesia jakoi miehen tarinan Facebookissa ja hänen päivityksensä levisi erittäin nopeasti.

Ihmiset olivat yllättyneitä Marcuksen positiivisesta asenteesta ja Cesian upeasta teosta.

Tuntemattomat ihmiset tarjoutuivat lahjoittamaan rahaa Marcukselle, jotta hän pääsisi takaisin jaloilleen. Cesia aloitti rahankeräyksen ja hän ylitti tavoitteensa 7000 eurolla.

Jaa tämä artikkeli, jos olet sitä mieltä, että ihmiset ansaitsevat toisen mahdollisuuden.