Kahden lapsen isä halvaantui tuhoisassa hyökkäyksessä menettäen puolet kallostaan – tekijän tuomio on saanut ihmiset raivostumaan

Monesti haluaisi ajatella, että elämme tasa-arvoisessa ja oikeudenmukaisessa maailmassa, jossa hyviä asioita tapahtuu hyville ihmisille ja oikeus käy toteen pahojen ihmisten kohdalla.

Valitettavasti näin ei kuitenkaan aina ole, kuten moni meistä hyvin tietää. Sen ovat saaneet tuntea myös tämän miehen perheenjäsenet sen jälkeen, kun hän joutui järkyttävän hyökkäyksen kohteeksi.

Kahden lapsen isä halvaantui ja vajosi koomaan menetettyään puolet pääkallostaan hirvittävässä hyökkäyksessä, jonka tekijä joutui lopulta istumaan vankilassa vain 2 kuukautta.

New Yorkissa Yhdysvalloissa tapahtunut teko ja sen tuomio ovat nyt nousseet otsikoihin useissa medioissa.

32-vuotias Steven Augustine joutui hyökkäyksen uhriksi toukokuussa 2018, jolloin häntä lyötiin pesäpallomailalla. Tuosta traagisesta illasta on kulunut jo yli vuosi, mutta Augustine taistelee yhä hengestään.

Tietojen mukaan Steve tarvitsee nyt päähänsä uuden muovisen pääkallon osan, joka suojaisi hänen aivojaan. Pesäpallomailan isku murskasi miehen kallon toisen puolen kokonaan tarkoittaen sitä, että sen sirpaleet jouduttiin poistamaan. Teon jälkeen Steve myös halvaantui kokonaan.

https://twitter.com/GeronimoFrost/status/1193058382460141570

32-vuotias perheenisä laskettiin koomaan ja nyt kaiken tuon lisäksi hän kärsii myös kasaan painautuneen kallon murskautumisen takia ongelmista aivojensa kanssa. Uskomatonta mutta totta on kuitenkin se, että hänen hyökkääjänsä, Charles Miles, sai tapauksesta tuomioksi vain lievän tuomion. Hän vietti vain 72 päivää vankilassa vuoden mittaisesta tuomiostaan.

Lääkäreiden ja asiantuntijoiden mukaan Steven vammat ovat peräisin suoraan tylpällä esineellä tapahtuneesta lyönnistä, mutta Milesin lakimiehet kertoivat miehen lyöneen häntä hyökkäyksessä vain yhden kerran. Heidän mukaansa aivoihin sekä kalloon kohdistunut vamma on tapahtunut hänen kaatuessaan taaksepäin ja lyödessään päänsä katuun.

Ulsterin piirikunnan syyttäjä Holley Carnright kommentoi tapausta ABC7 New:sille näin:

– Hänen kasvojensa vammat näyttävät olevan peräisin yksittäisestä lyönnistä. Kallon murtuma taas on ilmeisesti aiheutunut kaatumisesta taakse päin.

Järkyttävä kohu

Stevenin äiti, Donna, ei kuitenkaan ole voinut hyväksyä väitettä siitä, että hänen poikansa koomaan ja halvaantuneeksi johtaneet vahingot olisivat olleet perua vain yhdestä lyönnistä.

– Hänelle tehdyt vahingot eivät olisi voineet syntyä vain yhdestä lyönnistä. Hänen kasvojensa vasen puoli on murskaantunut yhdessä useiden halkeamien kanssa hänen kallossaan sekä kasvoissaan ja hänellä on ollut sisäistä aivoverenvuotoa.

– Charles Milesille annettiin kevennetty tuomio, mutta minä haluan oikeutta pojalleni, joka taistelee hengestään joka päivä. Steven oli onnellinen ja iloinen mies, joka rakasti työtään kokkina – hän saattoi tehdä 12 tunnin työvuoroja ja olla silti iloinen töistä lähtiessään.

– Hän rakastaa lapsiaan ja perhettään enemmän kuin mitään muuta maailmassa, joten hänen näkemisensä nyt vegetatiivisessa tilassa on järkyttävää. Sydämeni on särkynyt – minun poikani on kasvis.