Juoksija riisui kenkänsä ja ojensi ne kodittomalle miehelle – hänen elämänsä muuttui kertaheitolla

Joskus asiat muuttuvat kertaheitolla. Yksi asia saa aikaan positiivisen tapahtumasarjan, ja toisilleen aikaisemmat tuntemattomat ihmiset muodostavat ketjun.

Tiedämme hyvin sanonnan ”laittaa hyvä kiertämään”, ja tämä tarina todistaa sen, miksi hyviä tekoja kannattaa tehdä kaikille.

Koska kuka tietää, jonain päivänä joku on valmis tekemään meidän eteen hyvän teon.

Kello oli 9 aamulla. New York oli herännyt aikaisin ja aamuruuhka oli käynnissä. Kaduilla kulkee ihmisiä suntaan jos toiseen. Vain yksi mies ei liiku mihinkään, koska hänellä ei ole paikkaa, johon mennä. 30-vuotias Joe Arroyo on joutunut kodittomaksi ja istuu Manhattan-nimisen kaupunginosan kadulla. Hänen edessään oli pahvikyltti, jossa hän kertoi epätoivoisesta tilanteestaan.

Nälkä ja rikkoutuneet kengät vaivasivat miestä. Kun juoksulenkillä ollut ohikulkija huomasi Joen kyltin hän pysähtyi ja riisui kenkänsä. Hän ojensi kenkänsä Joelle, vaihtoi pari sanaa miehen kanssa ja jatkoi loppumatkan paljain jaloin.

Tästä kaikki alkoi. Mies antoi juoksukenkänsä Joelle ja jatkoi matkaa paljain jaloin. Kuva: Youtube

”En olisi ikinä kuvitellut, että joku antaisi kengät minulle noin vain. Hän sanoi minulle, että ’olen ollut siunattu koko elämäni, Jumala on ollut minulle hyvin suotuisa ja uskon, että minun on oltava myös sinulle’”, Joe kuvailee miehen sanoja WABC-kanavalle.

Joe ei tiennyt, että nainen, joka oli pysähtyneessä taksissa oli kuvannut juoksijan hienoa elettä ja julkaissut videon sosiaalisessa mediassa. Video keräsi paljon huomiota ja pian paikalliset toimittajat halusivat haastatella Joeta. Joe kiitti tuntematonta aamulenkkeilijää kengistä ja näki tilaisuuden tulleen. Hän vakuutti olevansa hyvä ihminen, haluavansa laittaa hyvän kiertämään ja tehdä ahkerasti töitä jollekulle.

Paikallinen yrittäjä näki Joesta kertovan lähetyksen ja otti yhteyttä toimittajaan kertoakseen hyvän uutisen: hän halusi Joen ravintolaansa töihin.

Voit katsoa videon tapahtuneesta alta:

Tämänkaltaiset tapaukset saavat minut aina ihastelemaan ihmisten hyväntahtoista toimintaa. Joskus yhden ihmisen positiivinen ele käynnistää kokonaisen tapahtumasarjan, jossa kaikki saavat hyvän mielen.