Kulkukoirat raatelivat 5-vuotiaan suomalaispojan suositussa lomakohteessa – vakavia vammoja ympäri kehoa

Useiden paikallisten medioiden mukaan 5-vuotias suomalaispoika joutui keskiviikkona vaaralliseen tilanteeseen, kun hän joutui kulkukoira lauman hyökkäyksen uhriksi.

Tilanne tapahtui suomalaistenkin turistien suosimalla Ao Nangin rannalla Thaimaan Krabilla.

Thaimaalaisten medioiden mukaan 5-vuotias suomalaispoika joutui keskiviikkona Thaimaan Krabilla kulkukoirista koostuneen lauman hyökkäyksen uhriksi vakavilla seurauksilla.

Koirat purivat nuorta poikaa niskaan, kynsivät tämän selkää ja raatelivat tämän jalkaan jopa viiden sentin pituisen haavan.

Paikallisen lääkärin mukaan poikaa pidetään sairaalassa ainakin 3-5 päivän ajan, sillä hänen pelätään saaneen myös mahdollisesti rabies-tartunta.

Shutterstock

Uutistoimisto TNA:n mukaan pojan tila on kuitenkin kohentunut hoidon myötä.

Kyseisellä turistien suosimalla rannalla on tapahtunut paikallisten mukaan viime aikoina useita kulkukoirien hyökkäyksiä, joissa uhrina on ollut nuoria lapsia.

Alueella kerrotaan liikkuvan yli 20 kulkukoiraa, jotka ovat hyökkäysten takana.

Järkyttävä tapaus.

Toivotaan, että poika toipuu ongelmitta ja pääsee pian perheensä kanssa kotiin.