Janni Hussi julkaisi koskettavan viestin syöpäseurannasta: ”Silloin kun pelko on kaikista suurin”

Janni Hussin olkapäästä löytyi sidekudoskasvain kesällä 2019. Syöpäseurannat jatkuvat edelleen.

Suomalainen fitnessmalli, bloggaaja, liikunta-alan yrittäjä, juontaja, tubettja ja mediapersoona Janni Hussi kertoi kesällä 2019 hänen maailmansa pysäyttäneestä uutisesta.

Kuva: All Over Press

Hän oli sairastunut syöpään.

Kyseessä on hyvin harvinainen ja pahanlaatuinen sidekudoskasvain. Hussi oli kuitenkin onnekas ja hänen tapauksessaan kasvain oli hyvin hoidettavissa.

Kasvain, joka oli ilmestynyt olkapäähän, saatiin leikattua samana vuonna, kun se huomattiin. Tämän jälkeen Hussi on joutunut käymään säännöllisesti syöpäseurannassa.

Viimeisimmästä seurantakäynnistä Hussi kertoi Instagramissa.

Julkaisullaan Hussi halusi kiittää hoitohenkilökuntaa.

– Miten täysillä ja koko sydämellä teettekään työtänne auttaaksenne muita. Silloin kun ei itse järkytykseltään kykene toimimaan, te olette pitämässä kädestä. Silloin kun pelko on kaikista suurin, te ootte ensimmäisenä paikalla. Kun epävarmuus kalvaa, te rauhoitatte mieltä, Hussi kirjoittaa ja jatkaa:

– Oon saanut tän parin vuoden aikana olla todistamassa meidän terveydenhuollon erinomaisuutta tutkimusten, leikkauksen, kuntoutuksen ja jälkikontrolloinnin puitteissa. Niin nöyrä kunnioitus näitä rautaisia ammattilaisia kohtaan. Ja miten upeesti meidän järjestelmä ylipäänsä kokonaisuudessaan toimii. Kaikki saavat apua.

Kaiken lisäksi suosikkijuontaja kertoo kärsivänsä pahasta neulakammosta. Kanyylin asennus olikin naiselle päivän kamalin hetki.

– Odotushuoneesta mua saapui hakemaan reipas nuori nainen, jonka puhe tuntui heti kotoisalta. Se oli kuulkaa kymenlaaksoa se! Miten turvallinen olo tulikaan kuulla tuttu murre vilkkaassa ja vähän ahdistavassakin ympäristössä, Hussi hehkuttaa

– Mielettömällä rauhalla ja ammattitaidolla tämä kotkalainen hoitaja laittoi meikämandoliinin pituelleen ja murteesta höpötellen saatiin suonet esiin ja kanyyli paikoilleen. Hoitajille tää tietenkin on arkipäivää, mutta mulle se on pahin painajainen. Joten kiitos kun olit best, Hussi päättää kiitoksensa.

Hoitajat kiittelevät

Hussin somejulkaisu on kerännyt kiitosta muun muassa hoitoalalla työskenteleviltä seuraajilta.

– Tämä lämmitti hoitajan sydäntä. Kiitos ja tsemppiä, yksi kiittelee Hussia.

– Ihana kirjoitus, kiitos näistä sanoista, toinen hoitaja sanoo.

Hussi nousi alunperin julkisuuteen fitnessmallina.

Kuva: All Over Press

Sen jälkeen hän siirtyi Radio Suomipopille ja on tuttu myös television puolelta. Hän on ollut mukana muun muassa ohjelmissa Selviytyjät Suomi sekä Suurin pudottaja.

Syöpä on aina pysäyttävä ja kamala asia. Toivotaan yhdessä Jannille paljon voimia ja paranemista!