Iso poliisioperaatio Sammon koulussa Tampereella – yksi oppilas saanut vammoja väkivaltaisessa teossa

Sisä-Suomen poliisilaitos tiedotti puoli yhdeksältä torstaiaamuna operaatiosta, joka oli käynnissä Sammon koululla Tampereella. Tilanne on poliisin mukaan nyt ohi.

Poliisi tiedotti torstaiaamuan twitter-tilillään käynnissä olevasta tehtävästä Sammon koulussa Tampereella, jossa on tapahtunut väkivaltainen teko.

Kuva: Shutterstock

Aamulehden tietojen mukaan kyse on ollut kahden oppilaan välisestä väkivallanteosta, jossa toinen oppilas on saanut lieviä vammoja. AL:n mukaan koulun oppilaiden vanhemmille on tiedotettu tapauksesta viestillä.

Noin 20 minuuttia ensitiedon jälkeen poliisi kertoi saaneensa epäillyn henkilön kiinni ja alueella olevan turvallista liikkua. Tilanne on siis jo ohi.

Poliisin myöhemmin jakaman tiedon mukaan yhden koululaisen epäillään loukanneen toista teräaseella tapauksessa.