Isä teetti lapsena kuolleen poikansa muistoksi pysäyttävän muistokiven.

Kuva

Vuonna 1988 Matthew Stanford Robinson syntyi sokeana ja kaulasta alaspäin liikuntakyvyttömänä. 

Matthewin vanhemmille Ernerstille ja Annekelle kerrottiin että heidän poikansa luultavasti eläisi vain muutamia tunteja.

Kuva

Matthew ei kuitenkaan luovuttanut. Hän eli rakkauden- ja toivontäyteisen elämän. Vaikka hän pystyi puhumaan vain muutamia sanoja, hän inspiroi perheenjäseniä ja kaikkia jotka hänet tunsivat.

Kuva

Matthewin elämä päättyi helmikuisena sunnuntaina vuonna 1999 hänen ollessaan noin 10 ja puolen vuoden ikäinen. Hänen hautajaisiinsa saapui runsaasti ihmisiä. Matthewin muistokirjoituksessa luki seuraavasti: ” Ja silloin tapahtuu, että niiden henget, jotka ovat vanhurskaita, otetaan vastaan onnen tilaan, jota sanotaan paratiisiksi, levon tilaksi, rauhan tilaksi, missä he saavat levätä kaikista vaivoistaan ja kaikesta huolesta ja murheesta”.

Kuva

Vuonna 2000 Matthewin isä Ernest teetti pojalleen ainutlaatuisen hautakiven. Se esittää pyörätuolista ylös nousevaa, taivasta kohti kurkottavaa poikaa. 

Kuva

Sittemmin hautakivestä- tai paremmin sanottuna veistoksesta, on tullut jopa suosittu nähtävyys. Se onnistuu erinomaisesti viestimään toivoa ja iloa kuoleman aiheuttaman surun sijasta. 

Enjoy Utah-matkailusivusto kertoo Matthewin hautapaikasta seuraavasti: ”Eräänä päivänä kun tutkin Salt Lake Cityn hautausmaata ja sen lähialueita, huomasin tämän kauniin muistomerkin. Se sai heti kyyneleet silmiini, ja niin tapahtuu edelleen joka kerta kun näen sen. En ollut koskaan törmännyt niin vaikuttavaan patsaaseen joka kertoo niin paljon jo ensisilmäyksellä.” Nettisivulla kerrotaan myös Matthewin tarina, ja mainitaan hänen vanhempiensa perustama hyväntekeväisyysjärjestö.

Kuva

Poikansa innoittamina Ernest ja Anneke Robinson perustivat hyväntekeväisyysjärjestö Ability Foundin. Järjestö auttaa vammaisia hankkimaan apuvälineitä joihin heillä ei muuten olisi varaa. 

Jaa tämä tarina Facebookissa.

Julkaistu Newsnerissä. Tykkää meistä Facebookissa.

Exit mobile version