Isä salakuuntelee poikaansa ja saa tietää, että hän on homo — jättää lapun, joka jokaisen tulisi lukea

”Kaapista ulos” tuleminen on vieläkin erittäin vaikeaa joillekin, vaikka elämme jo vuotta 2017.

Vain muutamia kymmeniä vuosia sitten homoseksuaalisuus oli täysin järkyttävä asia, jota ei hyväksytty lainkaan. Vielä kauemmas ajassa taaksepäin mentäessä, se oli jopa rikos!

Onneksi tänä päivänä ihmisten seksuaaliseen suuntaukseen suhtautuminen tuntuu paranevan vuosi vuodelta enemmän! 

Vielä tänäkin päivänä on kuitenkin olemassa ihmisiä, jotka eivät katso esimerkiksi homoseksuaalisuutta hyvällä. Tämän vuoksi ymmärrämme tämän pojan tarinan siitä, kun hän ei uskaltanut kertoa asiasta perheelleen. 

Isä sattui kuitenkin kuulemaan keskustelun, jossa hänen poikansa jutteli poikaystävänsä kanssa. Tämän seurauksena isä päätti tehdä poikansa elämästä hieman helpompaa. 

Isä kirjoitti pojalleen lapun, jossa luki:

”Nate, satuin eilen kuulemaan keskustelusi Miken kanssa ja suunnitelmastasi, että tulisit ”ulos kaapista.”

Ainoat suunnitelmat, joita sinun täytyy tehdä on, että sinä muistat ostaa appelsiinimehua ja leipää koulun jälkeen, sillä me olemme jo ulkona niin kuin tiedät.

Olen tiennyt, että olet homoseksuaali jo silloin, kun olit vasta 6-vuotias. Olen rakastanut sinua silti yhtä paljon aina syntymästäsi asti. 

/ Isä

 PS. Äidin mielestä sinä ja Mike olette erittäin suloinen pari.

Olisi hienoa, että jokainen vanhempi olisi näin avoin ja tukisi omaa lastaan, maailma olisi silloin huomattavasti parempi paikka. 

Jää tämä hieno tarina ystävillesi Facebookissa, mikäli olet myös sitä mieltä, että jokainen ihminen on yhtä arvokas juuri sellaisenaan kuin on!