Isä kuuli kovan pamauksen ja näkee jonkin lentävän ilmassa: Kääntyy ympäri ja näkee sen olevan hänen poikansa

Facebook / Organ Donation – Strange Boat Donor Foundation

Se kuulosti aivan siltä, kuin joku olisi läimäissyt auton oven kiinni kovalla voimalla. Mutta Stephen kääntyi ympäri hän huomasi hopeisen Ford Focuksen kiihdyttävän pois paikalta.

Mutta se ei ollut ainoa asia, jonka hän näki.

Pamauksen jälkeen hän näki myös silmäkulmassaan, kuinka jotain lensi korkealle ilmaan mätkähtäen jalkakäytävälle pois kaasuttavan auton vierelle.

Ääni, jonka hän kuuli, ei ollut kuulunut auton oven sulkemisesta. Se kuului hänen 6-vuotiaasta Luke pojastaan.

Luke oli ollut tapaamassa ystäväänsä kadun toisella puolella, kun hän kotimatkalla ylittäessään tietä oli jäänyt auton alle. Lukeen törmännyt kuljettaja ei pysähtynyt lainkaan vaan kiihdytti vauhdilla pois paikalta.

Toinen lähistöllä ollut autoilija, John O’Brien, näki koko tilanteen.

6-vuotiaan Luken yliajanut mies paljastui lopulta 51-vuotiaaksi Edmond Walshiksi. Edmond oli nuorempana kärsinyt vakavasta aivovammasta, jonka vuoksi hänen täytyi syödä paljon lääkkeitä. Mies oli jäänyt vamman jäljiltä henkisesti lapsen tasolle ja pakeni paikalta ajaakseen kotiin kertomaan omaisilleen onnettomuudesta.

Luke ei voinut tehdä samaa.

Hän ei selvinnyt törmäyksestä.

Sairaalassa vanhemmat päättivät luovuttaa Luken elimet muille apua tarvitseville, sillä poikaa ei voitu enää pelastaa. Luken elimet pelastivat lopulta neljän ihmisen henget. Hänen vanhempansa kutsuvat häntä supersankariksi.

Vaikka onnettomuus ja Luken kuolema tapahtuivatkin vuonna 2014, niin hänen vanhempansa tulevat kaipaamaan poikaa ikuisesti, eikä hänen muistonsa tule ikinä unohtumaan.

Exit mobile version