Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Isä kuulee erikoista ääntä ullakolta, asentaa piilokameran ja saa selville karmean salaisuuden

Kuvittele, että on myöhäinen syysilta. Vesi ropisee kattoa vasten, tuuli liikuttaa puunoksia ikkunoitasi vasten ja viima ulisee pitkin seiniä. Luulen, että suurin osa omakotitaloissa asuvista ihmisistä ei kiipeä tuolloin pimeälle vintille.

Tällaisina iltoina ihminen saattaa myös kuvitella kuulevansa erikoisia ääniä. Askeleleita, narinaa ja kolinaa – kyllä, mielikuvitus käy vilkkaana, varsinkin jos olet hetki sitten katsonut kauhuelokuvan. 

Yleensä kyse on vain mielikuvituksesta, mutta tämän perheen tapauksessa koko tilanne oli huomattavasti karmivampi… 

© Youtube

Pittsburgissa Amerikassa sijaitseva omakotitaloalue on Jerome ja Ashley Kennedyn koti, yhdessä 10 kuukauden ikäisen vauvan kanssa. 

He omistavat vanhan talon, joka on aivan kiinni naapurin talossa – molempia taloja on aikaisemmin remontoitu.

Eräänä päivänä Jerome lepäsi sängyllä, kun hän kuuli erikoisia ääniä ullakolta. 

© Youtube

Jerome meni kauhusta kankeaksi. 

”Tiesin, että joku oli siellä ylhäällä”, mies kertoo Inside Edition -lehdelle.

Isä ei olisi kuitenkaan koskaan osannut arvata karmivaa salaisuutta, jonka hän tulisi paljastamaan.

© Youtube

Jerome alkoi tutkia asiaa tarkemmin ja hän huomasi taskulampun, joka näkui ilmastointikanavan lävitse – valo osoitti suoraan kohti makuuhuonetta! 

”Tilanne vaikutti aivan siltä, että joku yritti tirkistellä makuuhuoneeseemme”, mies kertoo Inside Edition -lehdelle

Joku oli ollut ullakolla ja tarkkaillut perheen jokaista liikettä päivästä toiseen. 

© Youtube

Se oli koko perheen pahin painajainen.

Jerome päätti paljastaa tirkistelijän, niinpä hän asetti ullakolle piilokameran.

Eräänä päivänä Jerome katseli piilokameran tallentamaa videomateriaalia ja huomasi miehen, joka kulki heidän makuuhuoneensa yläpuolella.

© Youtube

Kuka videolla oli? Perheen naapuri, joka ryömi ullakolla porakoneen kanssa. 

Kukaan ei tiedä varmuudella mitä naapuri teki – ehkä hän etsi yösijaa tai sitten hänellä oli jotain pahaa mielessään – Jerome epäilee, että talojen välissä oleva seinä oltiin poistettu ja tilalle oltiin laitettu seinä, jota pystyi siirtämään helposti. 

Jeromy löysi myös lukuisia tirkistelyreikiä, jotka oltiin porattu kohti pariskunnan makuuhuonetta. 

© Youtube

Naapuria kuulusteltiin, mutta syytteitä ei pystytty nostamaan. 

”Kaikkien näiden vuosien aikana meillä ei ole ollut aavistustakaan siitä, mitä kotonamme on tapahtunut”, äiti Ashley kertoo Inside Edition -lehdelle

Voit katsoa karmivan videon alapuolelta:

Tämä on todella karmivaa ja samalla hirvittävää. 

Jaa tarina eteenpäin kaikille asunnonomistajille, jotta he osaavat pitää silmällä epäillyttäviä merkkejä! 

 
 

Lue lisää aiheesta...