Isä kohtasi ruokakaupassa tytärtään hyväksikäyttäneen miehen

Kun ruotsalainen 45-vuotias isä kohtasi ruokakaupassa miehen, joka oli aiemmin käyttänyt seksuaalisesti hyväksi hänen tytärtään, ei hän voinut pidätellä raivoaan. 

Hän hyökkäsi miehen kimppuun, minkä seurauksena hänet tuomittiin sakkoihin pahoinpitelystä.

Nyt Facebookiin on perustettu ryhmä, joka auttaa isää saamaan kokoon reilun tuhannen euron sakkorahat sekä oikeudenkäyntikulut, kertoo Skaraborgs Länstidning -lehti.

Vain muutamassa päivässä ryhmän yli sata jäsentä olivat keränneet isälle noin 1 400 euroa. Ryhmän on perustanut tavallinen Ruotsin kansalainen, Per Andersson.

”Se, että omalle lapselle tapahtuu jotain tällaista, on pahinta, mitä vanhemmat voivat ajatella. Ja se, että hyökkää tämän hirviön kimppuun ja saa siitä rangaistuksen… Kuka vain meistä tekisi niin”, Andersson sanoo Skaraborgs Länstidning -lehdelle.

Isä ja tämän perhe ovat hyvin kiitollisia Anderssonille.

”Hän on tehnyt väärin ja tietää sen. Kenenkään kimppuun ei tulisi hyökätä, eikä ketään saisi lyödä. Joskus on kuitenkin otettava huomioon lähtökohdat”, Andersson selittää.

Miten itse olisit toiminut samassa tilanteessa? Jaa Facebookissa ja keskustele siitä, oliko isän teko oikeutettu.