Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Isä aavisti jonkin olevan pielessä ja vilkaisi tyttärensä iPadia – karmiva salaisuus paljastui

Internetin saavuttua mukaan kuvioihin vanhemmat ovat saaneet entistä enemmän syitä olla huolissaan lapsistaan. Koska uudet älypuhelimet ja muut laitteet ovat jatkuvasti yhteydessä internettiin, eivät vanhemmat voi suoraan monitoroida sitä, keiden kanssa heidän lapsensa on yhteyksissä.

Scott Jenkins oli aina ollut tarkka siitä, kenen kanssa hänen kaksi tytärtään keskustelivat ja mitä he tekivät. Tämän takia hänellä ei ollut mitään syytä uskoa, että he olisivat voineet ajautua huonoon seuraan. Mutta sitten ikävä aavistus sai hänet vilkaisemaan vanhemman tyttärensä iPadia, ja onneksi, sillä sieltä löytyi jotain, mitä voitaisiin helposti kuvailla vanhempien pahimmaksi painajaiseksi.

 

Kun Scott Jenkins huomasi 15-vuotiaan Haylee tyttärensä muuttuneen vältteleväksi ja salamyhkäiseksi, hän aavisti, että jokin on vialla. Hän ei olisi halunnut alkaa penkoa lastensa yksityisasioita saatikka tavaroita, mutta koska hän oli todella huolissaan Hayleen salaperäisestä käytöksestä, hän päätti vilkaista tämän iPadia.

Paljastavia kuvia

Tyttären älylaitteella oli auki ryhmäkeskustelu, jossa oli useita tämän ”ystäviä”, mikä antoi Scottille heti ensimmäisen johtolangan tilanteesta. Muiden asioiden joukossa keskustelusta löytyi paljastavia kuvia hänen 15-vuotiaasta tyttärestään.

”Se alkoi kuvasta, joka oli säädytön hänen ikäiselle tytölleen, ja seksikäs poseeraus sai minut heti pelkäämään pahinta. Silloin vilkaisuni muuttui todelliseksi tutkimukseksi laitteella ja kävin läpi kaikki hänen eri tilinsä ja niiden viestit, surullinen isä kertoi So Share this -sivustolle.

Kuva: Wikipedia

Ystävät olivat aikuisia miehiä

Isän aavistus siitä, että jokin on pielessä oli kaikki, mitä tilanne vaati tullakseen päivänvaloon. Pienen kaivelun jälkeen Scott sai selville, että ryhmässä olevat ”ystävät” olivatkin aikuisia miehiä. Hän päätti välittömästi tehdä asiasta ilmoituksen poliisille, joka tutki kyberrikoksia.

Seitsemän kuukautta myöhemmin Scott sai puhelun poliisilta, jossa häntä ja hänen vaimoaan pyydettiin saapumaan poliisiasemalle. Siellä vanhemmat saivat kuulla poliisin soluttautuneen mukaan keskusteluihin selvittääkseen ihmiskauppaan liittyvää rikosta verkossa.

Poliisi oli kehittänyt salaisen profiilin, jolla hän oli saanut 2000 nuorta tyttöä seuraamaan itseään näyttääkseen, kuinka helppoa nuoria tyttöjä oli huijata internetissä. Samalla tavoin toimivat Hayleen kanssa keskustelleet aikuiset miehet.

Puhui tapaamisesta

Scottin tytär Haylee oli liittynyt ryhmäkeskusteluun yhdessä kolmen aikuisen miehen kanssa, jotka esittivät olevansa nuoria. Tässä ryhmäkeskustelussa Hayleetä oli huijattu täysin ja kävi ilmi, että porukka oli myös suunnitellut tapaamista. Se olisi voinut päättyä Hayleen osalta todella huonosti.

Kiitos isän aavistuksen hän ehti väliin ja sai keskeytettyä tyttärensä verkkokeskustelut ennen kuin mitään pahempaa tapahtui tai hänen elämänsä olisi tuhoutunut kokonaan. Samalla tytär sai kalliin oppitunnin siitä, ettei ventovieraisiin voi luottaa verkossa.

Nyt Scott haluaakin kehottaa muita vanhempia tutkimaan kenen kanssa heidän lapsensa verkossa keskustelevat, mikäli aavistavat jonkin olevan pielessä.

”Lastesi turvallisuus on hetkellisen suuttumisen arvoista”, Scott sanoo ja jatkaa:

”Tämä ei ole vain joidenkin muiden ongelma, vaan tämä tapahtuu juuri nyt kaikkialla maailmassa ja on yhtä todellista kuin nämä kyyneleet, joita minä vuodatin kuullessani, että olisin voinut menettää rakkaan tyttäreni”.

Scott had noticed that his 15-year-old daughter Haylee had been acting more secretive and sneaky lately, but every time…

Posted by Happiest on Thursday, 2 November 2017

 

Lue lisää aiheesta...