Irtokoira juoksee ihmisiä karkuun − sitten tapahtuu jotakin joka sai minut liikuttumaan

Eläinten pelastamiseen erikoistunut järjestö Hope For Paws sai sivulliselta tiedon eräällä Los Angelesin kaupungissa sijaitsevalla pysäköintialueella asuvasta pienikokoisesta koirasta. Se oli mitä ilmeisimmin hylätty sinne entisten omistajiensa toimesta. Itse asiassa sen sanottiin joutuneen kodittoman pariskunnan hylkäämäksi. Joka tapauksessa koiran oli havaittu oleskelevan parkkipaikalla jo jonkin aikaa. 

Hope For Pawsin edustajat eivät tuhlanneet aikaa, vaan he tulivat nopeasti paikalle. Koira paikannettiinkin viipymättä, mutta kun se huomasi ihmisten lähestyvän, se kipitti päättäväisesti karkuun.

YouTube

Jonkin ajan kuluttua eläinten pelastajat onnistuivat ajamaan koiran nurkkaukseen josta se ei pääsisi enää karkuun. He halusivat auttaa omilleen joutunutta koiraa, mutta se ei ymmärtänyt mistä oli kyse, vaan näytti hampaitaan ja murisi niin uhkaavasti kuin vain voi. Se ei halunnut tulla pelastetuksi.

YouTube

Puolen tunnin kuluttua Hope For Pawsin väen kärsivällisyys alkoi tuottaa tulosta ja koira vaikutti rauhoittuvan. Myöhemmin Scooby-nimen saanut hauva antoi lopulta rapsuttaa itseään. 

YouTube

Koira vietiin eläinlääkäriin tarkistukseen, mutta eihän sillä hätää ollut vaan se oli ihan hyvässä kunnossa. Lisäksi se sai kipeästi kaipaamansa parturoinnin.

YouTube

Nyt Scoobylla menee taas hienosti ja se pääsee luultavasti uuteen kotiin jo hyvin pian, kiitos sitä auttaneiden ihmisten! 

Katso sydäntälämmittävä video Scoobyn pelastamisesta alta:

Nämä tarinat ovat aina yhtä hellyttäviä! Jaa tämä juttu Facebookissa kaikille kavereillesi!

Julkaistu Newsnerissä. Tykkää meistä Facebookissa.

Exit mobile version