Invapaikalle pysäköinyt nainen sai opetuksen jonka hän tulee muistamaan

Parkkipaikat on merkitty selvästi jotta kaikkien olisi helppoa tähdätä autonsa juuri oikeaan kohtaan parkkipaikalla. Niinpä se että et nähnyt missä parkkiruutu oli on varsin kehno selitys sille että pysäköit autosi huolimattomasti vaikkapa viivan päälle. Lumi toki peittää parkkiruudut kun sitä on maassa, mutta silloin ihmisillä onkin tapana pysäköidä autonsa väljemmin. 

Kokonaan oma lukunsa ovat kuitenkin invapaikat. Ne on merkitty erittäin selvästi, ja vain ”invalätkän” omaavat autot saavat pysäköidä niihin. Lisäksi invapaikkojen viereen pysäköivien olisi muistettava jättää reilusti tilaa sivulleen, sillä joskus invapaikalle pysäköidystä autosta pitää päästä ulos pyörätuolilla ramppia pitkin tai pientä hissiä käyttäen.

Joskus terveetkin ihmiset pysäköivät tarkoituksella invapaikalle minimoidakseen kävelymatkan kauppaan tai ravintolaan. Varsinkin Yhdysvalloissa parhaista parkkipaikoista käydään isojen markettien parkkipaikoilla kovaa kilpailua ja pysäköintialuetta voidaan kierrellä autolla minuuttitolkulla parasta paikkaa etsien ja myös siinä toivossa että joku eturiviin pysäköineistä sattuisi lähtemään. Sekin on tyypillistä että ostoksia autoonsa lastaavien ihmisten taakse pysähdytään odottamaan jotta heidän parkkiruutuunsa päästään varmasti pysäköimään seuraavana. Yhdysvalloissa invalidipaikkaan oikeuttava kyltti onkin helpompi saada, ja esimerkiksi ylipainoa saatetaan joskus käyttää syynä sen saamiseksi. Jotkut terveet ihmiset käyttävät kauppareissuilla perheenjäsenensä lätkää toivoen että kukaan ei valittaisi.

Tällä lyhyellä videolla näemme kuinka aivan terve nainen oli pysäköinyt autonsa ravintolan invaruutuun. Saattoi toki olla niin että kaikki muut parkkiruudut olivat varattuja, mutta siitä huolimatta hänellä ei ollut oikeutta pysäköidä ajoneuvoaan invapaikalle. 

TV-kanava National Geographicin ohjelmaa varten kuvatulla videolla naisen auton taakse ajetaan pikkubussi. Hän ei pystyisi lähtemään paikalta autollaan ennen kuin pikkubussi antaisi hänelle tilaa. Kun nainen tulee ravintolasta, neljä pyörätuolia tarvitsevaa ihmistä tulevat tarkoituksellisen hitaasti avustajan avustamana pikkubussista ulos. Nainen ei voi muuta kuin odotella kunnes kaikki ovat päässeet ulos ja pikkubussi voi siten lähteä. 

Luultavasti nainen ei tämän jälkeen enää niin herkästi pysäköi invaruutuun!

Julkaistu Newsnerissä. Tykkää meistä Facebookissa.

 I